Mobiili

Euroopan kännykkäoperaattorien puhe-eurot vähenevät

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan matkapuhelinoperaattoreiden äänipuheluista saamat eurot kääntyivät laskuun puolitoista vuotta sitten. Heinä-syyskuussa lasku oli peräti kolme prosenttia. Aikaisemmin kutistuminen tapahtui yhden prosentin vuosivauhdilla.
Strategy Analyctis kertoo taantumavahti-sarjassaan, että eurooppalaiset puhuvat enemmän kuin aikaisemmin, mutta he puhuvat halvemmalla. Samaan aikaan taantuma on vähentänyt kansainvälistä liikematkailua, mikä on vähentänyt verkkovierailujen tuomaa erittäin katteellista liikevaihtoa.

Taloustaantuma ei ole rokottanut mobiilidatapalvelujen kasvua ja sen osuus operaattorien liiketoiminnassa kasvaa edelleen. Maailmanlaajuisesti mobiilidata kasvaa 20 prosentin vuosivauhdilla.

Matkapuhelinoperaattorien taloutta puheliikennetulojen lasku ei kuitenkaan ole sanottavasti heikentänyt. Uusien tilaajien hankinta on edennyt ennusteiden mukaan ja yhtiöiden voittomarginaalit ovat pysyneet vakaina.

Puheminuuttien tuoman liikevaihdon laskeminen ei ole pelkästään eurooppalainen ilmiö, Strategy Analytics sanoo. Sen raportin mukaan myös Kiinan, Indonesian ja Thaimaan operaattoreilla on vaikeuksia ylläpitää puheliikevaihdon tasoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    3. 3

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    4. 4

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    5. 5

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    6. 6

      Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

    9. 9

      Therese Johaug murtui kyyneliin toimittajajoukon edessä – IS seurasi tapauksen etenemistä

    10. 10

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    3. 3

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    4. 4

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    5. 5

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    6. Näytä lisää