Mobiili

Valikko

McCainin farmi sai oman tukiaseman

Julkaistu:

Yhdysvaltain republikaaninen presidenttiehdokas John McCain on saanut oman matkapuhelinverkon tukiaseman arizonalaiselle farmilleen.
Sedonan kaupungin lähellä syvässä kurussa sijaitsevalla farmilla matkapuhelimen kuuluvuus oli heikko. Senaattori John McCainin vaimo Cindy McCain pyysi operaattoreita korjaamaan kuuluvuustilanteen alkuvuonna 2007.

Asiasta on noussut kohu, sillä McCain on toiminut senaatin kauppakomitean puheenjohtajana. Komitea valvoo liittovaltion tietoliikennekomission toimintaa.

McCainin presidenttikampanjan henkilökunta paheksui suureen ääneen sitä, että Washington Post uutisoi asian.

– Tämä juttu on häpeällinen, sanoi kampanjan edustaja Brian Rogers Cellular-newsin julkaisemassa uutistoimisto AP:n jutussa.

Rogersin mukaan Cindy McCain oli käyttänyt ihan samaa menettelyä, joka on tarjolla kaikille matkapuhelinpalvelujen tilaajille.

Tukiasemien saaminen näyttää kuitenkin ajoittuvan kiihkeimmän vaalikampailun aikaan. Verizon toimitti pyörillä liikkuvan tukiaseman McCainien farmille viime kesäkuussa. AT&T puolestaan rakensi pysyvän maston ja tukiaseman heinäkuussa. Verizon luopui kiinteän tukiaseman rakentamisesta elokuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      ”Silmänlumetta” – oliko massiivinen haittaohjelma valtion kyberisku eikä kiristys?

    4. 4

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    10. 10

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    2. 2

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    3. 3

      ”Silmänlumetta” – oliko massiivinen haittaohjelma valtion kyberisku eikä kiristys?

    4. 4

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. Näytä lisää