Mobiili

Valikko

Barcelonan 3GSM saa lisäsäihkettä mobiilifilmifestivaalista

GSM Association ja Mofilm ovat tänään julkistaneet, että ensimmäistä maailmanlaajuista mobiilifilmifestivaalia vietetään vuonna 2009 Barcelonan Mobile World Congressin yhteydessä.

Samalla kumppanukset julkistivat kutsun filmituottajille alle viiden minuutin mobiilielokuvien tuottamiseksi tilaisuuteen.

GSMA ja Mofilm kertovat odottavansa marraskuun 28. päivään mennessä mobiilielokuvia niin perinteisen elokuvan tekniikoilla sen nykyisiltä ja tulevilta ohjaajilta kuin myös mobiililaitteilla tuotettuja elokuvia.

Elokuvat arvioi kansainvälinen tuomaristo  ja parhaat esitetään ja palkitaan helmikuussa 2009 Barcelonan Mobile World Congress -tapahtumassa, johon odotetaan noin 55 000 kävijää. Tapahtuma tunnettiin aikaisemmin 3GSM-messuina.

GSMA on puuhannut mobiilielokuvan parissa aikaisemmin.

Se julkisti vuoden 2007 3GSM-tapahtumassa aloittavansa yhdessä Sundance Film Festivalin kanssa Global Short Film -projektin.

Tämän vuoden tapahtumassa se esitteli yhdessä Mofilmin sekä Robert Redfordin ja Isabella Rossellinin kanssa Cannesin, Locarnon, Shanghain ja Sundancen festivaalien tuloksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    5. 5

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    6. 6

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    7. 7

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    9. 9

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    10. 10

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    5. 5

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    6. Näytä lisää