Mobiili

Valikko

IPhonen myyntiluvut ihmetyttävät

Microsoft joutui viime vuonna analyytikkojen kynsiin kummallisiksi katsottujen Vistan myyntilukujen vuoksi. Nyt kummastellaan vuorostaan Applen ilmoittamia iPhonen myyntilukuja.

Nyt ei ihmetellä niinkään lukujen paikkansa pitävyyttä, vaan enemmänkin sitä, mihin yli miljoona iPhonea on hävinnyt.

Apple on kertonut myyneensä kosketusnäytöllistä älypuhelintaan hieman yli 3,7 miljoonaa kappaletta vuonna 2007, mutta puhelinta USA:ssa yksinoikeudella tarjoava AT&T puhuu vain noin kahdesta miljoonasta iPhone-asiakkaasta.

USA:n ulkopuolinen myynti Applen operaattorikumppanien toimesta ylsi viime vuonna arviolta 300 000 - 400 000 kappaleeseen.

Missä siis on noin 1,3 miljoonaa iPhonea, muun muassa PC World kysyy. Yksi selitys on, että murrettujen iPhonejen markkina on muhkea kattaen jopa kolmanneksen iPhonen kokonaismyynnistä. Moni asiakas ei tyydy käyttämään puhelintaan vain myyjän verkossa, vaan tahtoo avata sen ohjelmallisesti toimimaan minkä hyvänsä operaattorin verkossa, vaikka osa puhelimen toiminnallisuudesta häviäisikin tempun myötä.

Apple puhui viime viikolla avattuja iPhoneja olevan paljon, muttei täsmentänyt lukuja. Toinen teoria on, että varastot täyttyvät Applen älypuhelimista. Ehkä loppumyynti ei ole ollut ihan niin vilkasta kuin Applen luvuista olisi voinut kuvitella, jotkut analyytikot miettivät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    5. 5

      Outi Nyytäjä on kuollut

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

    8. 8

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    9. 9

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    10. 10

      Räikkönen ja Bottas tekivät harvinaisen tempun – tätä herkkua ei usein tarjoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

    4. 4

      Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

    5. 5

      Outi Nyytäjä on kuollut

    6. Näytä lisää