Mobiili

Seppo Toivonen pelkää tulevia telelakeja

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:ssa valmisteilla oleva uusi direktiivipaketti puistattaa Finnet-liiton toimitusjohtajaa Seppo Toivosta. Uudet direktiiviehdotukset eivät näytä hänestä lupaavilta.
- Jos uudessa lainsäädännössä jatkuu edelleen pikkutarkka säätelylinja, jolla halutaan vain ruoskia järjestäytynyttä "vanhaa" operaattoritoimintaa, niin käyttäjien saattaa olla jatkossa entistä vaikeampaa saada hyvää ja luotettavaa palvelua. Jopa palvelusta vastaavan tahon löytäminen voi olla vaikeaa, Finnet-päivillä puhunut Toivonen pelkää.

- Taajuuksien käyttöä kaupallistetaan, ja kiinteän verkon säätely jatkuu. Myös regulaation keskittäminen Brysseliin alkaa, joten voidaan ennakoida, että Suomen erityislaatuinen teletoiminnan hoitojärjestelmä monine yhtiöineen jää jälleen huomiota vaille, Toivonen puhui.

Toivonen myös kiistää väitteen, että nykylainsäädäntö olisi teknologianeutraali. Esimerkiksi verkkojen yhteenliittämisen ehdot ovat epäsymmetriset silloin, jos puhutaan kiinteän verkon ja mobiiliverkon yhteenliittämisestä, hän huomioi.

- Tietenkin ehdot on tehty mobiiliverkkoja suosiviksi. Kaikkein omituisinta on kuitenkin se, että lainsäädännössä lähdettiin vieläkin selvemmin suosimaan vain yhtä teknologiaa jopa mobiiliverkkojen sisällä. Kytkykauppa sallittiin, mutta vain 3G-verkoissa. Tämä tapahtui tilanteessa, jossa puhutaan jo 4G-verkoista.

Laajakaistakorvaukset kummastuttavat

Seppo Toivonen löytää kehityksestä jotain myönteistäkin. Positiivista on se, että relevanttien markkinoiden määrää ollaan vähentämässä kahdeksastatoista kahdeksaan.

- Tosin vähennys tapahtuisi sellaisilla teletoiminnan osa-alueilla, joiden osalta muutoksella ei ole merkitystä Suomessa toimiville teleyrityksille. Oleellista muutoksessa olisi hänestä se, miten ja millä perusteella noiden kahdeksan relevantin markkinan osalta tullaan määrittelemään "huomattava markkinavoima".

- Jos jälleen tarkastelun lähtökohtana on vain alueellinen ja hyvin suppeasti rajattu määrittely, ajaudutaan kummallisuuksiin. Miten pienellä yhtiöllä voi millään osa-alueella olla huomattava markkinavoima?

Operaattoritahon edustajana Toivonen toivoo, että uusi lainsäädäntö olisi "vihdoinkin looginen ja todella teknologianeutraali". Hän löytää nykylaista muun muassa seuraavan oudoksi katsomansa seikan: käyttäjä on oikeutettu vakiokorvaukseen, jos laajakaistayhteys ei toimi. Tämä kuitenkin vain silloin, jos vika on operaattorin palvelussa. Ei silloin, kun laajakaista katkeaa "erään suuren amerikkalaisen ohjelmistoyrityksen ohjelmien sekoilun" vuoksi tai ohjelmia pyörittävän tietokoneen hajotessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    6. 6

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Itsemurhan tehneen huippuvahdin leski vakavan sairauden salailusta – ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet, luulivat ettei hän pitänyt heistä”

    9. 9

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    10. 10

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    6. Näytä lisää