Mobiili

Valikko

Nokia aloitti puolustuksensa patenttioikeudenkäynnissä

Nokia aloitti maanantaina puolustuksensa Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komitean ITC:n patenttiriketutkinnassa.
Qualcomm nosti kesäkuussa haasteen syyttäen Nokiaa vähintään kuuden gsm-, gprs- ja edge-patenttioikeuden rikkomisesta Yhdysvalloissa.

Alun perin Qualcomm syytti yhtiötä kuudesta patenttirikkomuksesta. Nokia kertoo tiedotteessaan Qualcommin vetäneen kolmea patenttia koskeneet syytteet pois ja syyttävän yhtiötä nyt kolmen patentin rikkomisesta.

Nokia sanoo Qualcommin kertoneen aiemmin, että nämä kolme patenttia ovat "olennaisia" gsm-standardiin kuuluvia patentteja. Nokia huomauttaa, että yhtiö on aiemmin yrittänyt perua yhden patentin määrittelyä "olennaiseksi" gsm-standardin kannalta.

Nokia sanoo tiedotteessaan, että koska Qualcomm on määritellyt patentit aiemmin "olennaisiksi", on sillä velvollisuus tarjota patentteja kohtuullisin ja järkevin ehdoin sekä asiakkaitaan syrjimättä.

– Uskomme osoittavamme, että kolmea patenttia koskevat syytteet hylätään, Nokian lakiasian johtaja Carl Belding kertoo yhtiön tiedotteessa.

Nokian kuulemiselle on varattu aikaa tästä päivästä alkaen 24. syyskuuta saakka.

Qualcomm vaatii kansainvälisen kaupan komiteaa kieltämään Nokian matkapuhelinten ja muiden langattomien laitteiden maahantuonnin sekä jo maahantuotujen laitteiden käytön, markkinoinnin ja varastoinnin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. 6

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    7. 7

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Ystävä huolestui Chris Cornellin viimeisestä esiintymisestä – käytös lavalla sai hälytyskellot soimaan: ”Jokin oli vialla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. Näytä lisää