Mobiili

Matkapuhelujen katkeilun syy selvisi

Julkaistu:

Vaikka matkapuhelujen katkeilusta syytetään vuoron perään teleoperaattoria, matkapuhelinta ja joskus jopa kuun asentoa perimmäinen syy on kuitenkin tuoreen tutkimuksen mukaan Auringossamme.
Kanadalaisen Queensin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen osaston professori David Thomsonin tutkimuksen mukaan matkapuhelujen katkeilut ilman näkyvää syytä johtuvat omasta Auringostamme.

Thomsonin tutkimuksen mukaan myös revontulista vastuussa olevat auringon flaret, soihtumaiset purkaukset, vaikuttavat kännykkämastojen toimintaan.

Mastot, joiden antennit ovat kohti aurinkoa, katkovat ja pudottavat enemmän puheluita. Pahimmillaan puheluista katkesi yhdeksän prosenttia yhden puheluruuhkatunnin aikana Yhdysvalloissa. Thomsonin mukaan tämä myös selittää, miksi katkenneiden puhelujen määrä kasvaa kesällä talveen verrattuna.

Thomsonilla on pitkä ura televiestinnän parissa. Mies aloitti vuonna 1965 Bell Telephonen laboratoriossa ja jatkoi siellä uraansa aina vuoteen 2001 saakka. Tällöin hän siirtyi Queensin yliopistoon. Thomsonin täydet tutkimustulokset julkaistaan Proceedings of the Institute of Electrical and Electronics Engineers -tiedejulkaisussa.

Ainakin tutkimus tarjoaa helpon selityksen matkaviestinoperaattoreiden asiakaspalvelulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    7. 7

      Ulkoministeriö Barcelonan iskusta: ”Emme sulje pois, että joukossa olisi suomalaisia”

    8. 8

      Boltilla edessä pitkä sairausloma – raju kuva vammasta ja twiitit katosivat mystisesti

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Poliisi: Barcelonan autoiskussa kuollut useita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    10. 10

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Useita kuollut ja loukkaantunut terrori-iskussa Barcelonan keskustassa – IS seuraa

    2. 2

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    3. 3

      Asemiehet linnoittautuivat ravintolaan Barcelonassa – mahdollisia panttivankeja

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. Näytä lisää