Mobiili

Valikko

Nokia hallitsee suomalaisyritysten mobiilialustoja

Julkaistu:

Suomalaiset keskisuuret yritykset ovat vasta alkutaipaleella mobiiliratkaisujen hyödyntämisessä. Viidennes ei ole edes miettinyt mobiiliratkaisuja ja 42 prosenttia on saanut aikaan vasta perusratkaisun. Päätelaitteissa Nokian asema on ylivoimainen.

Niissä pk-yrityksissä, joissa mobiilialusta on standardoitu tiettyyn laitetyyppiin, Nokian kommunikaattori on säilyttänyt 31 prosentin osuuden. Nokian älypuhelinten osuus vastaajayritysten keskuudessa on noussut 35 prosenttiin. Kolmannes vastaajista ei ole vakioinut alustaa ollenkaan. Windows mobile -ratkaisu ei ole saavuttanut jalassijaa juuri nimeksikään. Sen osuus jää yhteen prosenttiin.

Mobiiliotoimisto on vasta 28 prosentissa yrityksiä. Liiketoimintaratkaisujen toteuttajat ovat harvassa, sillä vain kahdeksassa prosentissa yrityksiä sellainen on toteutettu. Ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumaton mobiiliratkaisu löytyy vain kahdessa prosentissa pk-yrityksiä.

Tiedot selviävät Business Technology Monitorin raportista, joka julkistetaan kesäkuussa Digitodayn seminaarissa Helsingissä.

Toimitusjohtaja Ilmari Nyström sanoo, että yrityksissä, joissa ei ole yhtenäistä mobiiliratkaisua, puhelimia käytetään lähinnä vain puhumiseen, yrityksissä ei ole politiikkaa laitteiden hankintaan tai optimoitua palvelusopimusta.

Mobiili perusratkaisu perustuu tarvepohjaiseen yrityssopimukseen, johon sisältyy kustannuksia alentavia lisäpalveluita ja toiminnallisuuksia. Yrityksessä on käytössä mobiilivaihde ja sisäiset puhelut voidaan myös hoitaa kännyköillä. Mobiilidatan käyttö on aloitettu. Kustannukset ovat tarkassa seurannassa ja hankittavat päätelaitteet on määritelty.

Mobiilitoimisto ulottaa yrityksen sähköpostin ja kalenterin kännykkään, hallinnointipalvelut hoidetaan keskitetysti. Tässä kehitysvaiheessa nousee tietoturva tärkeään asemaan, sillä päätelaitteissa on tärkeää tietoa.

Mobiililiiketoimintaratkaisu edellyttää yrityskäyttöön suunniteltuja puhelimia ja kännykkäyhteyksien vahvaa salausta. Kännykän avulla päästään kiinni yrityksen toiminnanohjaukseen, työnohjaukseen, asiakaspalveluun ja erikoissovelluksiin. Seuraavassa vaiheessa koko ympäristö on keskitetystä hallittu palveluratkaisu, jossa mobiiliratkaisu ei enää riipu päätteestä, ajasta tai paikasta.

Tietoja kartoituksesta

Suomalaisten keskisuurten yritysten asiakassegmenttiä kartoittaa riippumaton Business Technology Finland.

Kartoituksessa pyrittiin analysoimaan muun muassa keskisuurten yritysten it:n kypsyyttä ja liiketoiminta- lähtöisyyttä.

Tiedonkeruu liiketoiminta- ja tietohallintojoh- dolta toteutettiin konkarikon- sulttien asiakastapaa- misilla.

Tutkimustulokset perustuvat yli 300 suoritettuun asiakastapaami- seen ja asiakkaiden kanssa läpikäytyyn selvitysproses- siin.

Yhteensä haastatelluissa yrityksissä oli 77 530 työasemaa ja yritysten liikevaihdon mediaani oli kaksikymmentä miljoonaa euroa.

Tietoja tutkimuksesta

Lue lisää tutkimuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    3. 3

      Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    6. 6

      Anna-Liisa Tilus iloitsee poikansa siirrosta jalkapallon mahtimaahan: ”Niin ylpeä”

    7. 7

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    8. 8

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    9. 9

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    10. 10

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    3. 3

      Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    6. Näytä lisää