Mobiili

Valikko

Nokia rokotti Siemensiä viivästyksestä

Julkaistu: , Päivitetty:

Siemens joutuu joutuu laittamaan yhteisyritykseen isomman pesämunan kuin Nokia. Lisäksi Nokia sai yhden miehen enemmän Nokia Siemens Networksin halllitukseen ja kaksi enemmän johtokuntaan. Yhtään naista ei huolittu yhtiön korkeimpaan johtoon.
Nokian ja Siemensin puoliksi omistaman verkkoyhtiön käynnistäminen venyy toisen vuosineljänneksen puolelle, aprillipäivään.

Alkuvuonna tehdyn laillisuustarkastuksen aikana yhtiöt muuttivat alkuperäistä runkosopimusta ja siihen kirjoitettuja investointien määriä.

Nokia ja Siemens investoivat uuteen yhtiöön 900 miljoonaa euroa ennakoitua enemmän eli yhteensä 4,1 miljardia euroa. Siemens sijoittaa yhteisyritykseen 700 miljoonaa euroa enemmän kuin Nokia hyvityksenä lahjusskandaalin aiheuttamasta liiketoiminnan käynnistymisen viivästymisestä.

Alkuperäisen perustamissopimuksen mukaan molempien yhtiöiden piti sijoittaa yhtiöön 1,6 miljardia euroa. Nokian osuus kokonaisinveistoinneista nousi 100 miljoonaa euroa 1,7 miljardiin.

Molempien yhtiöiden johtajat ovat alkuvuoden aikana vakuuttaneet useasti, että Nokia Siemens Networksin liiketoiminta polkaistaan käyntiin kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä maaliskuun loppuun mennessä. Alun perin yhteisyrityksen liiketoiminnan piti alkaa vuoden avaihteessa.

Joulukuussa yhtiöt ilmoittivat lykkäävänsä Nokia Siemens Networksin liiketoiminnan käynnistämistä. Samalle ne ilmoittivat tarkistavansa yhdistymisen runkosopimusta osana Siemensin lallisuusselvitystä.

– Eettinen toiminta ei koostu vain vahvoista periaatteista, ohjelmista ja prosesseista, vaan kysymys on myös yrityskulttuurista ja yksilöiden valinnoista, sanoo tiedotteessa Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajaksi nimitetty Simon Beresford-Wylie.

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mielestä Nokia Siemens Networks tarjoaa asiakkaille kustannuksia säästäviä, huippuluokan ratkaisuja.

Nokialla on yhtiön hallituksessa yksi edustaja enemmän kuin Siemensillä. Seitsemän hengen johtokunnassa nokialaisia on viisi. Alueellisen organisaation ja liiketoimintayksiköiden johdossa Siemensillä on puolestaan kolme miestä enemmän kuin Nokialla.

Naisia yhtiön hallitukseen eikä johtoryhmään ei huolittu ainuttakaan.

Kilpailijoiden hallituksissa puolestaan istuu useita naisia. Maailman suurimman verkkoyhtiön Ericssonin hallituksessa naisia on viisi ja markkinakolmosen Alcatel-Lucentin hallituksessa kolme.

Johtokunnan työskentelyyn osallistuu silti varsinaisten jäsenten lisäksi yksi nainen, lakiasiainjohtaja Kirsi Komi. Hänellä on johtokunnan kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus, kuten on myös varsinaisten jäsentien lisäksi yhteiskuntasuhdejohtajalla Lauri Kivisellä ja viestintäjohtajalla Barry Frenchillä.

Nokia ja Siemens laskevat saavuttavansa yhteisellä verkkoyhtiöllään 1,5 miljardin euron vuosittaiset säästöt vuoteen 2010 mennessä.

Kustannuksia leikataan pääasiassa työntekijöitä irtisanomalla ja päällekäisiä toimintoja karsimalla.

Nokia Siemens Networks on Nokian konserniyhtiö ja Siemensin osakkuusyhtiö, jonka palveluksessa työkentelee käynnistysvaiheessa noin 60 000 työntekijää.

Kevään aikana yhtiö aloittaa todennäköisesti yhteistoimintamenettelyn massiivisten irtisanomisten aloittamiseksi. Se suunnittelee vähentävänsä henkilöstöään jopa 10–15 prosenttia neljän vuoden aikana.

Nokia Siemens Networksin pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    10. 10

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    6. Näytä lisää