Mobiili

Valikko

Oululaiset pyrkivät innokkaasti teleraatiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun Puhelin kokoaa asiakasraadin arvioimaan uusia tuotteita ja palveluita. Eilen avattu ilmoittautuminen on otettu innokkaasti vastaan. Ennen kuin markkinointia ennätettiin edes aloittaa halukkaita ilmoittautui vuorokaudessa 250.
Satahenkisen raadin on määrä olla edustava otos paikallisen puhelinyhtiön asiakaskunnasta.

- Asiakasraatimme jäsenet arvioivat palveluitamme, osallistuvat uusien palveluiden esitestaukseen sekä antavat kommenttia markkinoinnistamme, sanoo osastopäällikkö Sari Heinonen Oulun Puhelimelta.

Raadin jäsenet saavat sähköpostitse kyselyitä, jonne he vastaavat saamansa linkin kautta. Ensimmäinen kysely lähtee viikolla 17, Heinonen sanoo.

- Telealalla on usein sellainen ongelma, että hienot palvelut jäävät heikolle käytölle, koska niitä ei ole viimeistelty kunnolla loppukäyttäjille. Pyrimme raadin avulla pääsemään tämän ongelman yli.

Heinosen mukaan Oulun Puhelimella ei ole ollut aikaisemmin käytettävyyslaboratoriota. Huhtikuun puolivälissä perustettavan raadin tarkoituksena on parantaa palvelujen tuotteistusta ja lisätä niiden käyttäjäystävällisyyttä.

Asiakasraatiin voi osallistua yli 15-vuotias henkilö, jonka kotitaloudessa on Oulun Puhelimen Baana Laajakaista. Asiakasraadin jäsenet saavat jäsenyysajalta 50 prosentin alennuksen laajakaistaliittymän perusmaksusta. Lisäksi he saavat muita kertaluonteisia etuja yhtiön tuotteista ja palveluista.

Asiakasraatiin osallistujat valitaan vuosittain ja jäsenyys kestää kerrallaan yhden vuoden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. 6

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    7. 7

      Maanjäristyksen jäljet Kosin saarella: ongelmia vedenjakelussa, lentoja peruttu, satama suljettu... ”Vain kaksi uhria on suoranainen ihme”

    8. 8

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    9. 9

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    10. 10

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. Näytä lisää