Mobiili

Valikko

Koska ruuhkanne helpottaa, Elisa?

Julkaistu:

Tiistaina aamulla teleyhtiö Elisan laajakaistapalveluun soittava sai jonottaa yli 20 minuuttia. Viikonloppuisin jonotusaika on ollut jopa puoli tuntia.
Viestintäviraston verkkosivuilla teleyhtiöt joutuvat julkaisemaan neljännesvuosittain asiakas- ja neuvontapalveluidensa vastausajat. Joulukuussa Elisan laajakaistapalvelun keskimääräinen vastausaika oli 2 minuuttia ja 20 sekuntia.

Mikä teillä on ongelmana, Elisan palvelujohtaja Liisa Hakoinen?

- Yksi iso asia jonotusaikoihin on, että laskutusjärjestelmässämme on ollut ongelmia. Olemme joutuneet laskuttamaan jälkikäteen ja ihmiset soittavat kysyäkseen laskuistaan. Ja soittajia on ollut niin paljon, että olemme joutuneet ottamaan mobiilipuolen vastauspalveluun henkilökuntaa myös muilta osastoilta. Nyt niissäkin on sitten ruuhkaa.

Milloin pääsette takaisin edes joulukuun vastausaikoihin?

- Toive on tietysti, että niin pian kuin mahdollista. Helmikuun loppuun mennessä laskutukseen liittyvien puheluiden ruuhkan pitäisi helpottaa. Mutta yksittäistä päivää en uskalla luvata.

Ovatko asiakkaat olleet kiukkuisia?

- Olen kierrellyt monilla eri paikkakunnilla ja kuulemani mukaan asiakkaat ovat ottaneet asian yllättävän hyvin. Enemmän kiukkua on ollut siitä, että laskutus on ollut väärin. Mutta toki odotusajoistakin vihaisia on.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    9. 9

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    10. 10

      Suomalainen Anna heräsi rajuun maanjäristykseen Kosin saarella: ”Ensimmäisenä juoksin tyttären huoneeseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    8. 8

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    9. 9

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    10. 10

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    3. 3

      Syyte: Ex-kumppaninsa vahingoittamista valmistellut urheilutoimittaja lähetti hyytäviä viestejä – ”Elämästäsi tulee lyhyt, onneton tai mieluusti molempia”

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää