Mobiili

Valikko

Puhelinyhtiöiden kuusikko DNA:n kaveriksi

Julkaistu:

Suomeen syntyy uusi valtakunnallinen tietoliikenneoperaattori, kun kuuden alueellisen puhelinyhtiön liiketoiminnat ja Finnet Oy:n valtakunnalliset liiketoiminnat eli lähinnä kännykkäoperaattori DNA yhdistetään.

Finnet Oy:n valtakunnallisten liiketoimintojen lisäksi konserniin olisivat tulossa Enfo Oyj:n teleoperaattoritoiminta, Lohjan Puhelin, Lännen Puhelin, Oulun Puhelin, Päijät-Hämeen Puhelin ja Satakunnan Puhelin.

Finnetin tytäryhtiöitä ovat DNA Finland, DNA Verkot, Finnet Carrier, Suomen 3 KTV ja Finnet Logistiikka.

Kysessä olisi tiedotteen mukaan kasvuyhtiö, joka panostaa laadukkaaseen alueelliseen asiakaspalveluun.

Järjestely olisi tarkoitus toteuttaa 2007 loppuun mennessä. Asiakkailta ei edellytetä toimenpiteitä.

– Suomeen syntyy puhtaasti kotimainen, kasvuhakuinen ja vahva toimija, jolla on jo valmiiksi lähes 2 miljoonaa asiakkuutta, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl toteaa.

Uuden yhtiön kaksi tukijalkaa ovat valtakunnallinen mobiililiiketoiminta eli DNA ja yhdistyvä alueellinen kiinteän verkon liiketoiminta.

Taustalla yhdistymisessä on Finnet-ryhmän hajoaminen kahtia. Kännykkäverkot keskitettiin Finnet Oy:n omistukseen ja siitä ei osa pienemmistä alueellisista puhelinyhtiöistä pitänyt. Valta Finnet Oy:ssä on viime kesästä lähtien ollut muutamilla suurilla maakuntien yhtiöillä.

Yhdistymistä koskeva suunnitelma hyväksyttiin eilen alueellisten puhelinyhtiöiden hallituksissa. Finnet Oy:n
yhtiökokous aiotaan kutsua koolle päättämään omalta osaltaan suunnitelman hyväksymisestä.

Yhdistymiseen vaaditaan myös kilpailuviranomaisen lupa. Järjestelyyn osallistuvien yhtiöiden yhteenlaskettu henkilömäärä oli viime vuonna noin 1300 henkilöä ja liikevaihto yli 600 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    6. 6

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    7. 7

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    8. 8

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    9. 9

      Miss Suomi Shirly Karvinen nauttii helteestä – pikkubikinit piukalla

    10. 10

      Oletko sänkyhommien keltanokka vai ehdoton seksinero? Pane seksitietoutesi testiin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    6. Näytä lisää