Mobiili

Mobile Backstage haluaa fanit kännykkään

Julkaistu:

Innovaatiokeskus FinNoden Web-2-Mobile -kilpailussa tammikuussa voitokkaasti esiintynyt tamperelaisyritys Mobile Backstage on valmis valjastamaan maailman faniyhteisöt matkapuhelimeen. Musiikkimaailmasta mobiilibisnekseen pyrkivän yrityksen sarjakuvaa muistuttava esitys oli selkeästi erilainen kuin muilla.

- Me päätettiin, että me ei yritetä esittää mitään muuta kuin mitä me ollaan. Eihän se kovin normaalia tietysti ole, että musamiehet Tampereelta tulee Piilaaksoon ja kertoo miten bisnestä tehdään, toteaa Mobile Backstagen tuotantopäällikkö Jussi Ruusila.

Viihdealan faniyhteisön mobilisoinnilla maailman parrasvaloihin janoava yritys perustettiin noin kolme kuukautta sitten. Liikeidea ei kuitenkaan ole uusi.

- Me ollaan tehty netissä tätä samaa hommaa jo kauan. Jossain vaiheessa huomattiin, että sillä on valtava kysyntä ja syntyi ajatus siirtää se kännykkään. Kun kukaan ei tarjonnut tällaista palvelua, me päätettiin tehdä homma itse, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Paavo Bäckman.

Yhdistyminen mahdollista

Mobile Backstagen ensimmäinen haaste uuden palvelun kehittämisessä oli löytää tekninen partneri, joka olisi kiinnostunut tekemään palvelulle sopivan alustan. Sellainen löytyikin yllättävän nopeasti.

Yhteisöllisiä mobiilisovelluksia kehittävä tamperelaisyritys Geniem oli omalta osaltaan miettinyt samantyyppisen palvelun perustamista ja yritykset pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, miten ajatusta viedään eteenpäin.

Kilpailua varten Geniem kehitti aivan uuden teknologian, jonka päällä Mobile Backstagen palvelu toimii.

Oma tavara jakoon

Palvelun avaintoimintona on My Own Backstage -sovellus, jonka avulla käyttäjät voivat tallentaa luomiaan musiikki- ja videotiedostojaan ja jakaa niitä ystäviensa kanssa.

Yrityskumppanit ovat samoilla linjoilla siitä, miten kilpailun voittoa tulisi hyödyntää.

- Tärkeintä on sen tuoman uskottavuuden hyödyntäminen kaikessa myynti- ja markkinointitoimenpiteissä sekä Geniemin uuden rahoituskierroksen läpiviennissä, kertoo Geniemin toimitusjohtaja Tuomas Kumpula.

- Toivottavasti tämä ainakin parantaa yhteistyökumppaneiden suhtautumista meihin, sanoo puolestaan Bäckman.

Kuuden vuoden tuotekehitys

Kumpula kertoo, että Geniem on tehnyt kuusi vuotta tuotekehityspainotteista liiketoimintaa ja uskoo, että markkinat ovat valmiita tuotteelle, joka poikkeaa selvästi kilpailijoista.

Yrityksen pitkän tähtäimen strategia on integroitua vahvasti sisältöliiketoimintaan ja kaupallistaa tuote erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla, missä suomalaiset menestystarinat ovat tähän asti olleet harvassa.

- Suomalaiset yritykset eivät ole päässeet kovin pitkälle sisältöliiketoiminnassa, jossa kuitenkin on suurin arvo. Tämän on muun muassa Habbo Hotel osoittanut.

Kumpulan mukaan Geniemin ja Mobile Backstagen yhdistyminen on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto jatkossa.

Verkottuminen aloitettu

Mobile Backstagen seuraava askel on lähteä hiomaan yhteistyösopimusta levy-yhtiöiden, mainostajien, puhelinvalmistajien sekä operaattorien kanssa. Yritys tekee jo yhteistyötä suomalaismuusikoiden kanssa.

Tavoitteena on kansainvälistää palvelu kolmen vuoden sisällä. Bäckman kumppaneineen uskoo, että palvelulla on on potentiaalia myös muilla viihdemarkkinoilla.

Aivan lähitulevaisuudessa saattaa myös häämöttää uusi Kalifornian matka, sillä kilpailun voitto toi mukanaan mahdollisuuden jatkokehittää tuotetta Nokian tutkimuslaboratoriossa Palo Altossa.

- Toivottavasti sieltä otetaan yhteyttä piakkoin. Olemme viritelleet jo monia kontakteja tämän illan aikana, kertoi yrityksen talouspäällikkö Samuli Saarela FinNoden avajaisjuhlan pyörteissä tammikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    10. 10

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. Näytä lisää