Mobiili

Valikko

Nokia Siemensin ensimmäiset tuotteet päivänvaloon helmikuussa

Nokia ja Siemens ilmoittivat tänään, että ne aloittavat Nokia Siemens Networksin suunnitellun tuotevalikoiman julkistamisen henkilöstölle ja asiakkaille helmikuun alussa. Samalla yhtiöt aloittavat keskustelut ehdotetusta tuotevalikoimasta henkilöstön edustajien kanssa.

- Tuotevalikoimaan liittyvät lopulliset päätökset tehdään asiakkailta saadun palautteen ja henkilöstön kanssa käytävien konsultointi- ja yhteistoimintaprosessien jälkeen, kertoo Nokia Siemens Networksin tuleva toimitusjohtaja Simon Beresford-Wylie.

Suunnitelmat tuotevalikoiman vaikutuksista henkilöstöön, maihin ja toimipaikkoihin, sekä siirtymäajoista ja nykyisten tuotteiden ylläpitovaatimuksista ovat vielä keskeneräisiä. Henkilöstövaikutukset tulevat aikanaan käsiteltäviksi osana konsultointi- ja yhteistoimintaprosesseja kunkin maan lainsäädännön mukaisesti.

10-15 prosentin leikkaukset

Liiketoimintaa ja henkilöstöä koskevien vaikutusten arvioidaan olevan tiedossa vasta, kun Nokia Siemens Networks on aloittanut toimintansa.

Nokia Siemens Networksin syntymisen arvioidaan vähentävän henkilöstöä neljän seuraavan vuoden aikana kymmenestä viiteentoista prosenttia nykyisestä noin 60 000 henkilöstä.

Henkilöstövähennykset toteutetaan konsultointiprosessien jälkeen kunkin maan työlainsäädännön mukaisesti Nokia Siemens Networksin jo aloitettua toimintansa.

Tiedotteen mukaan Nokian ja Siemensin verkkoliiketoimintojen yhdistäminen on edennyt hyvin. Suunniteltu yhtiö on saanut hyväksynnät sekä Yhdysvaltojen että EU:n kilpailuviranomaisilta ja sen maailmanlaajuinen toimintamalli ja organisaatiorakenne on määritelty. Yhteisyrityksen arvioidaan aloittavan toimintansa kuluvalla vuosineljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    7. 7

      Trump hyökkäsi rajusti oman puolueensa konservatiiveja vastaan – ”Meidän täytyy taistella heitä vastaan”

    8. 8

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Putous-tähti Pilvi Hämäläisen elämä muuttui ohjelman jälkeen suuresti: "Toivottavasti tää ei nyt kuulosta k***päiseltä..."

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää