Mobiili

Nokian Kallasvuon mukaan rahapula opettaa nöyräksi

Julkaistu:

Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoo oppineensa eniten johtajuudesta, kun hän vuonna 1990 joutui rahoitusjohtajan pohtimaan, pystyykö yritys maksamaan seuraavan kuukauden palkat.
Tuolloiset matkat Nokiaan uskonsa menettäneiden pankkiirien luokse Zürichiin, Frankfurtiin, Tokioon ja Lontooseen opettivat Olli-Pekka Kallasvuon seisomaan yksin vaikeissa tilanteissa.

Kallasvuo kirjoittaa johtajuudesta tuoreessa Harvard Business Review -lehdessä otsikolla "Nöyryys".

– Johtoryhmässä täytyy nöyrästi hyväksyä, että muut laajentavat omia näkökulmia, kirjoittaa Kallasvuo artikkelikokonaisuudessa, jossa kahdeksan kansainvälistä johtajaa kertoo haasteista, jotka tekivät heistä johtajia.
Kallasvuo painottaa kuitenkin, että nöyryys ei tarkoita vaikenemista. Rohkeus ja nöyryys täydentävät toisiaan.

– Vaikeuksissa nöyryyttä oppineet ihmiset voivat olla rohkeampia, kun asiat menevät koviksi. He ovat olleet jo vaikeuksissa, joten he ymmärtävät, että asiat eivät ole aina helppoja, kirjoittaa Kallasvuo.

Kallasvuon mukaan täydellinen omistautuminen yritykselle kasvattaa ihmistä. Silloin saa rohkeutta sanoa olevansa eri mieltä, vaikka kaikki muut huoneessa olijat ovat yhtä mieltä jostain asiasta. Yritykseen sitoutunut johtaja ymmärtää samalla, kuinka paljon hän on riippuvainen muista.

– Nokialla on nyt 100 000 ihmistä ja yksin voin todellakin tehdä kovin vähän. Mutta tiimin kanssa voin tehdä paljon, kirjoittaa Kallasvuo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. 6

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    7. 7

      Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

    10. 10

      Brittitoimittaja muisteli: Tallin bussi kävi usein tyhjäkäynnillä hotellin edessä – Kimi Räikköstä yritettiin saada hereille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    7. 7

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    10. 10

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. Näytä lisää