Mobiili

Valikko

Elokuvien lataaminen matkapuhelimella toi 50 000 euron laskun

Julkaistu:

Bergamolainen Vodafone Italian asiakas ymmärsi väärin matkapuhelinliittymänsä tilausehdot ja sai 50 000 euron laskun ladattuaan kolme elokuvaa. Elokuvan keskimääräinen koko on noin 600 megatavua.

30-vuotias mies uskoi, että hänen Connect600-liittymänäs oikeutta hänet rajattomaan määrään datasiirtoa matkapuhelimella. Niinpä hän kytki matkapuhelin tietokoneeseensa, jätti yhteyden auki yöajaksi latasi kolme elokuvaa, kertoo uutistoimisto DPA.

Hänen tilaajasopimuksessaan ilmaisen datasiirron määräksi oli määritelty 600 megatavua kahdessa kuukaudessa. Mies ylitti määrän kolminkertaisesti jo parin päivän aikana. Ylimenevältä osalta Vodafone laskuttaa kaksi senttiä kilotavulta.

Mies on kääntynyt Italian kuluttajaviraston puoleen saadakseen helpotusta laskuunsa.

Nelinumeroisia laskuja Suomessakin

Suomessakin voisi elokuvia lataamalla saada aikaan reippaita laskuja, vaikka ne eivät vedäkään vertoja bergamolaismiehen laskulle. Soneran halvimman kuukausilaskutukseen ja siirtomäärin perustuvan sopimuksen mukainen lasku kolmen elokuvan lataamisesta olisi yli 2500 euroa.

Tosin Sonera uusissa sopimuksissa datasiirrosta veloitetaan tuntikohtaisesti ja koko vuorokauden laskutuskatoksi on määritetty 6,90 euroa.

Jos Elisan asiakas erehtyisi lataamaan 1800 megatavun edestä elokuvia kännykän kautta ilman datasopimusta, lasku ylittäisi 8600 euroa. Halvimman datasopimuksen perusteella laskutus jäisi noin 280 euroon.

Mobiilidatan suur- ja kohtuukäyttäjillekin Elisa tarjoaa siirtonopeuden mukaan laskutettavaa yhteyttä, jossa datamäärää ei ole rajoitettu. Tosin 128 kilobitin yhteydellä aikaa kolmen elokuvan lataamiseen menisi teoriassakin yli 30 tuntia.

Myös DNA:n palvelussa ilman datasopimusta tai kaikkein halvimmalla datasopimuksella 1800 megatavun lataaminen maksaa yli 2500 euroa.

Kannattaa siis kuunnella Italian kuluttajaviraston neuvoa ja tutustua tarkaan sopimusehtoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    3. 3

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    4. 4

      Britannian laivaston 65 000-tonninen käsittämätön järkäle lipui neitsytmatkalleen – pituutta 280 metriä, mukana 40 lentokonetta

    5. 5

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    6. 6

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    7. 7

      Kelly Osbournelta lirahti pissat housuihin keskellä New Yorkia – pimahti Starbucksille: ”Työntekijänne syytä”

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    9. 9

      Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

    10. 10

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    9. 9

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    10. 10

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    3. 3

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    4. 4

      Britannian laivaston 65 000-tonninen käsittämätön järkäle lipui neitsytmatkalleen – pituutta 280 metriä, mukana 40 lentokonetta

    5. 5

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    6. Näytä lisää