Mobiili

Valikko

"Internet tulee uudestaan mobiilipalveluina"

Julkaistu:

Piilaakson Pekka Pärnänen uskoo internetin uuteen tulemiseen mobiilipalveluina. Mobiilipalveluissa touhuavat nykyisin kaikki riskirahoittajista suuriin tietotekniikkajättiläisiin ja start-up -firmoihin saakka. Pärnänen kertoo, että mobiilinetistä odotetaan suurta rahasampoa.

– Internetin uusi vaihe tulee kovaa vauhtia, sanoo Finpron Silicon Valleyn johtaja Pekka Pärnänen. Pärnäsen mukaan internet kehittyy nyt siihen suuntaan, että kännyköihin tulee palveluja.

– Ei tietokoneohjelmat vaan mobiilipalvelut, tiivistää Pärnänen.

Tämänkertaisessa internetin pitkässä loikassa, jota asiantuntijat kutsuvat nimellä Web 2.0, on kyse ohjelmistoista palveluina, joita edustaa esimerkiksi Google.

Kännykkä verkottaa

Pärnäsen mukaan matkapuhelin voi edistää netin kautta tapahtuvaa kaveriverkottumista. Kännykästä saattaa tulla uudenaikainen maitolava, jonne nuoret kokoontuvat.

Pärnäsen näkemyksen mukaan suomalaiset yritykset menettivät ensimmäisen internetin tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet vuosina 1998-2000, mutta nyt on revanssin vuoro, kun netti tulee puhelimiin.

– Suomen on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta pääsisimme kehittämään mobiiliratkaisuja Web 2.0 -sovelluksille. Missään muualla ei ole niin kokeneita kännykkäkoodin kirjoittajia kuin Suomessa.

FinNode tammikuussa

Finpro, Sitra, Suomen Akatemia, Tekes ja VTT avaavat tammikuussa Piilaaksoon FinNode-innovaatiokeskuksen Santa Claran kaupunkiin.

Lähtöpaukkuna FinNode järjestää Web-2-Mobile-kilpailun, joka etsii tulevaisuuden mobiilipalveluja.

FinNoden yhteistyökumppani monien muiden tahojen lisäksi on tietotekniikan Red Herring -lehti. Kilpailu on avoin kaikille yrittäjille ja yrityksille, mutta käytännössä osallistujia odotetaan pääasiassa Suomen ja Kalifornian start-up-yrityksistä.

– Suomen on syytä pärjätä kilpailussa jo senkin vuoksi, että kännykkä keksittiin Suomessa, sanoo Pärnänen.

Piilaakso jyrää

Pärnäsen mukaan Silicon Valley ei ole menettänyt asemaansa maailman johtavana tietotekniikan keskittymänä.

– Terävin kärki on edelleen Silicon Valleyssa. Yhdysvaltojen kaikesta riskirahoituspääomasta 40 prosenttia putoaa Piilaaksoon.

Hän ei usko, että kiinalaiset ja intialaiset menisivät innovoinnissa Silicon Valleyn ohitse vielä "hyvin hyvin pitkään aikaan jos koskaan".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    8. 8

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    9. 9

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    10. 10

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    6. Näytä lisää