Mobiili

Valikko

Suomen koulujen laajakaistapeitto Euroopan huippua

Julkaistu:

Suomen kouluista 90 prosenttia on EU-komission tuoreen tutkimuksen mukaan ottanut käyttöön laajakaistayhteydet. Suomalaiskoulut sijoittuvat tutkimuksessa kärkisijoille. Tutkimuksessa selvitettiin myös tietotekniikan käyttöä kouluissa.

Perjantaina julkaistun Benchmarking Access and Use of ICT in European Schools 2006 -tutkimuksen mukaan laajakaista on käytössä 67 prosentissa eurooppalaiskouluista. 

Mikä tahansa internet-yhteys on 96 prosentissa eurooppalaiskouluista, kerrotaan EU-komission tiedotteessa. Yhdysvalloissa laajakaista on 95 prosentissa kouluista. 

Muissakin Pohjoismaissa sekä Hollannissa, Virossa ja Maltalla koulujen laajakaistan levinneisyys on 90 prosentin luokkaa, kun taas Kreikassa, Puolassa, Kyproksella ja Liettuassa jäädään alle 35 prosentin. Suomi sijoittui koulujen laajakaistan yleisyydessä kuudenneksi.

Koulujen laajakaistan levinneisyys näyttää tutkimuksen mukaan olevan melko yhdenmukainen koko maan laajakaistapeiton kanssa. Poikkeuksia ovat Viro, Malta ja Espanja. Niiden koulujen laajakaistalevinneisyys on huomattavasti suurempi kuin koko maan. 

Koulutus-, kulttuuri- ja monikielisyyskomissaari Jan Figel kehottaa jäljessä olevia maita voimistamaan laajakaistapyrkimyksiään, sillä tietoyhteiskuntataitojen kehittäminen on komission suositusten mukaan Euroopan koulutuksen uudistamisen yksi tärkeimmistä tavoitteista.

Suomalaisopettajat vaisuja ict:n käyttäjiä

Vähiten koululaisia yhtä tietokonetta kohti eli 3,8 - 5,5 oli Tanskassa, Britanniassa ja Luxemburgissa ja eniten eli 19 Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Portugalissa ja Kreikassa. Euroopan keskiarvoksi tuli kymmenen. Yhdysvalloissa yhtä tietokonetta on jakamassa neljä koululaista. 

Opettajista 90 prosenttia oli käyttänyt vuoden sisällä tietokonetta oppituntien valmisteluun ja 74 prosenttia myös opetuksen apuvälineenä. Yli 80 prosenttia opettajista uskoo, että tietokoneiden ja internetin käyttö opetuksessa lisää oppilaiden motivaatiota ja tarkkaavaisuutta ja että niistä on paljon hyötyä opetuksessa.  

Suomalaisopettajista 85 prosenttia oli vuoden sisällä käyttänyt tietokonetta opettamiseen. 69 prosenttia oli kuitenkin käyttänyt ict:tä vain alle joka kymmenennellä oppitunnilla ja vain seitsemän prosenttia joka toisella tunnilla. Näillä luvuilla Suomi sijoittui ict-käytön intensiivisyydessä vasta sijalle 24. 

Koko Euroopan tasolla suurimpana syynä siihen, ettei tietokonetta käytetä opetuksessa, kerrottiin tietokoneiden puute. Niin kertoi 50 prosenttia opettajista. Toiseksi suurimmaksi syyksi kerrottiin se, ettei opetettavaa aihetta voi esittää tietokoneella. Sitä mieltä oli 24 prosenttia vastaajista. 

Tutkimus tehtiin viime keväänä kaikissa 25:ssä EU:n jäsenvaltiossa sekä Norjassa ja Islannissa. Tutkimukseen sisältyy kaksi tutkimusta: koulututkimus, jossa haastateltiin yli 10 000 pääopettajaa, sekä ict-käyttötutkimus, jossa haastateltiin yli 20 000 luokanopettajaa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      F1-legenda täysin haltioissaan aika-ajojen jälkeen – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    7. 7

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    8. 8

      Vene kaatui: Kaksi miestä hukkui Valtimon Kalajärvellä – vain koira palasi lähtöpaikalle

    9. 9

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    10. 10

      NHL:n varaustilaisuus vauhdissa – huima suomalaistahti jatkuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    2. 2

      F1-legenda täysin haltioissaan aika-ajojen jälkeen – ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. Näytä lisää