Mobiili

Valikko

Nokian markkinaosuus Kiinassa kasvaa

Julkaistu:

Nokian vahva markkina-asema Kiinassa pitää. Investointipankki Nomura arvioi, että Nokian markkinaosuus Kiinassa kasvaa kuluvana vuonna neljä prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna.
- Nokialla on vahva markkina-asema Kiinassa. Sen markkinaosuus on kasvanut Kiinassa selvästi viimeiset 18 kuukautta, Nomuran analyytikko Richard Windsor sanoo.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Motorola on viime vuosina lisännyt investointejaan Kiinaan. Motorola on lisännyt markkinaosuuttaan Kiinassa pienempien valmistajien kustannuksella.

- Jos Motorola ei olisi halvoilla puhelimillaan Kiinan markkinoilla, Nokian markkinaosuus kasvaisi nykyistä enemmän, Windsor sanoo.

Tiistaina Nokia allekirjoitti Helsingissä kaksi sopimusta kiinalaisten kumppaniensa kanssa. Sopimusten yhteenlaskettu arvo on yli kaksi miljardia euroa. Kyse ei ole uusista kaupoista vaan käynnissä olevien puhelin- ja verkkolaitetoimitusten julkistamisesta.

- Nämä kaksi tärkeätä sopimusta ovat virstanpylväitä Nokian Kiinan toiminnoissa, sanoi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo lehdistötiedotteessa.

Sopimukset allekirjoitettiin tiistaina päättyneen EU:n ja Kiinan yritysjohtajien tapaamisen yhteydessä. Allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä Kiinan pääministeri Wen Jiabao ja Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).

Windsorin mielestä Nokia haluaa julkistuksilla alleviivata hyviä suhteitaan Kiinaan ja sen poliittiseen johtoon.

- Poliittiset suhteet ovat Kiinassa erittäin tärkeitä.

Nokia ilmoitti Kiinan suurimpiin kuuluvan matkapuhelimien jakelijan China Postelin ostavan tämän vuoden aikana Nokialta matkapuhelimia noin 1,5 miljardilla eurolla. Yhtiöt allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jolla ne laajentavat jakeluverkon ja yhteisten resurssien kehittämistä.

- Merkittävä osa sopimuksessa julkistetuista puhelimista on jo toimitettu ensimmäisellä vuosipuoliskolla, Windsor mainitsee.

Sopimuksella ei siis ole vaikutusta Nokian kännyköiden loppuvuoden myyntiennusteisiin.

- Kiinassa myydään tänä vuonna noin 99 miljoonaa matkapuhelinta. Nokian osuus siitä on 31,6 miljoonaa puhelinta, joista liikevaihtoa tulee kolme miljardia euroa, Windsor sanoo.

China Postel ostaa Nokialta pääasiassa halvemman hintaluokan puhelimia, joita myydään suurimpien kaupunkien ulkopuolella.

Nokia myy tämän vuoden aikana Kiinan suurimmalle matkapuhelinoperaattorille China Mobilelle verkkolaitteita yli 580 miljoonalla eurolla. Niillä China Mobile laajentaa olemassa olevaa gsm-verkkoaan.

Operaattori ostaa Nokialta gsm- ja gprs-teknologiaan perustuvia runko- ja radioverkkolaitteita. Nokiaa myy kiinalaisoperaattorille myös verkkopalveluja.

- Merkittävä osa verkkolaitteista on jo toimitettu.

Kiinan verkkolaitemarkkinoita hallitsee ruotsalainen markkinajohtaja Ericsson.

Nokialla on Kiinassa kaksi matkapuhelintehdasta ja kaksi verkkolaitetehdasta, kuusi tutkimus- ja tuotekehitysyksikköä. Syyskuun alussa 2006 Nokia ilmoitti laajentavansa Chengdussa 3G:n tutkimus- ja tuotekehityskeskustaan.

- Aloitimme toimintamme Kiinassa 20 vuotta sitten kourallisella työntekijöitä. Nykyisin meillä on maassa 6 700 työntekijää. Kiina on yksittäistä maista Nokialle tärkein, Kallasvuo sanoo tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    7. 7

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    8. 8

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    9. 9

      28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

    10. 10

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää