Mobiili

Valikko

Netin puolueettomuudelle huutia senaatissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Senaatin komitea on Yhdysvalloissa torjunut ehdotuksen, joka olisi vaatinut laajakaistan tarjoajia antamaan kilpailijoilleen saman nopeuden ja palvelun laadun kuin mistä he itse pääsevät nauttimaan kumppaneineen.

Äänestys asiasta päättyi 11-11-tasatulokseen ja tarkoittaa, että netin puolueettomuutta koskenutta lisäystä ei kirjata osaksi laajamittaista laajakaistalakia, kun sen puimista jatketaan senaatin varsinaisessa käsittelyssä.

Lisäys olisi siis estänyt esimerkiksi AT&T:tä ja Comcastia veloittamasta internet-yhtiöiltä ylimääräistä riippuen välitetyn sisällön luonteesta. Internet-yhtiöt, kuten Google, Microsoft ja Yahoo, ovat pyrkineet estämään operaattoreita luomasta esimerkiksi videolle varattua pikakaistaa nettiin.

Jarrua peliin?

Demokraattisenaattori Ron Wyden Oregonista sanoi viivyttävänsä laajakaistalain etenemistä, koska siitä uupuvat vahvat vaatimukset netin puolueettomuudelle. Uutispalvelu IDG:n mukaan Wyden saattaa siis vastustaa lain käsittelyn aloittamista senaatissa. Wydenin toimenpide voi johtaa lakiesityksen jarruuntumiseen, jos senaatin johtajat eivät pysty ratkomaan Wydenin vastalauseita.

Alaskan republikaanisenaattori ja komitean puheenjohtaja Ted Stevens puolestaan katsoo, että netin puolueettomuutta ajavat internet-yhtiöt ovat jättiläisiä, jotka haluavat netota välittämällä multimediasisältöä verkoissa, jotka laajakaistan tarjoajat ovat rakentaneet.

Stevensin mukaan niiden yritysten, jotka haluavat pitää oikeuden kaataa sisältöään nettiin, pitäisi ehkä rakentaa omat verkkonsa.

IDG:n mukaan senaatin komitean torjunta tarkoittaa, että taistelu netin puolueettomuudesta saattaa olla jäissä tämän vuoden osalta. Aiemmin tässä kuussa edustajainhuone hyväksyi oman versionsa laajakaistalaista, mutta äänesti puolueettomuuslisäyksen pihalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    6. 6

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    7. 7

      Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

    8. 8

      Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    6. Näytä lisää