Mobiili

Valikko

Tekmanni Service jouduttaa asentajiaan Taskuohjauksella

Kiinteistötekniikkayritys Tekmanni Service on hankkinut Fujitsusta Taskuohjaus-järjestelmän, jonka avulla yritys mobilisoi kiinteistönhuoltoaan. Fujitsu toimittaa ratkaisun palveluna viideksi vuodeksi.
Uuden mobiilijärjestelmän avulla Tekmanni Service pyrkii tehostamaan koko Suomen kattavan huolto-organisaationsa toimintaa. Asentajat saavat toimeksiannot suoraan mobiililaitteisiinsa, jolloin heidän ei enää tarvitse kiertää konttorin kautta keikalle. He myös raportoivat tehdyt työt ja käytetyt materiaalit mobiilisti.

Lopuksi asentaja kuittaa valmiit keikat ja raportoi Taskuohjaus-järjestelmän kautta kilometrikorvaukset ja muut kulut. Ajantasaisen raportoinnin myötä työnjohto pystyy seuraamaan työn etenemistä.

Nopeampaa palkanlaskua

- Huoltotoiminta on jo valmiiksi luonteeltaan mobiilia, joten Taskuohjauksen kaltaiset tietojärjestelmät sopivat siihen mainiosti. Mobiiliuden avulla kenttätyöntekijöiden liikkuminen keikalta toiselle nopeutuu ja iso osa tietojenkäsittelystä siirtyy konttorista paikan päälle. Lisäksi työt saadaan kohdennettua paremmin oikeille ihmisille, Tekmannin logistiikkajohtaja Tapio Vähämäki erittelee etuja.

Osapuolten mukaan Taskuohjaus nopeuttaa työtä kenttätyön lisäksi myös toisessa päässä eli laskutuksessa ja palkanlaskussa.

Järjestelmän pilottikäyttö jatkuu kesän ajan Turun alueella muutaman kymmenen käyttäjän voimin. Vuoden loppuun mennessä käyttö laajenee vaiheistetusti noin 150 henkilölle.

Taskuohjaus on Fujitsun kehittämä ratkaisu kentällä työskentelevän henkilöstön ja taustaorganisaation väliseen tiedonvälitykseen. Se perustuu mProcess-tekniikkaan, joka on päätelaiteriippumaton.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

    6. 6

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    9. 9

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

    6. Näytä lisää