Mobiili

Valikko

Punainen nokialainen terroristiepäiltyjen laukaisimena Kanadassa

Kanadan poliisi ilmoitti viikonlopun aikana estäneensä vakavan terroristisuunnitelman täytäntöönpanon. Ratsiassa poliisi sai muun muassa kolmen tonnia ammoniumnitraattia ja Nokian punaisen matkapuhelimen, joka oli kytketty kalastustarvikepakkiin viriteltyyn piirilevyyn.
Poliisi epäilee matkapuhelinviritystä pommin etälaukaisijaksi.

Yhdysvalloissa Oklahomassa liittovaltion virastotalon räjäytyksessä, jossa kuoli 168 henkeä, käytettiin räjähteenä yhden tonnin ammoniumnitraatti- ja paloöljylatausta.

Viikonlopun ratsiassa pidätettiin ainakin 17 ihmistä.

Poliisi ei ole suostunut kertomaan terroristien kohteita, mutta tiedotusvälineiden mukaan joukossa on ollut ainakin yksi Toronton turistikohteista. Ottawa Sun raportoi nimeämättömiin lähteisiin viitaten, että hyökkäyskohteiden listalla oli parlamenttirakennus ja Kanadan turvallisuus- ja tiedustelupalvelun päämaja.

Miesten sukulaiset ja tuttavat sanovat Reutersin mukaan pidätettyjen olevan syyttömiä. Heidän mukaansa poliisi otti heidän kiinni vain näyttääkseen omaa tehokkuuttaan. Yhden pidätetyn veli kuva pidätettyjä hyviksi ihmisiksi, jotka käyvät moskeijassa ja opiskelevat koulussa tai collegessa.

Kaikki pidätetyt ovat miehiä ja kaikki ovat asuneet pitkään Kanadassa.

Nokian punainen puhelin näkyy pakissa muun muassa Reutersin välittämissä kuvissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Britannia käynnisti brexitin – seitsemän mahdollista vaikutusta Suomeen

    10. 10

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    5. 5

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    6. Näytä lisää