Mobiili

Valikko

Vertu laajentaa luksuspuhelinkauppaansa useisiin maihin

Julkaistu:

Luksuspuhelinvalmistaja Vertu laajentaa markkina-aluettaan nopeasti. Kulta- ja timanttikoristeiset puhelimet tulevat Suomeen ja Pohjoismaihin, Japaniin ja Intiaan. Hiljattain kauppa aukesi Saudi-Arabiassa.
Voimakkaasti laajenevan Vertun johtaja sanoi lehtihaastattelussa laajenevansa vielä tänä vuonna Pohjoismaihin, mukaanlukien Suomi, ja Japaniin. Sen ohella yhtiö on juuri avannut liikkeet Bahrainiin, Qatariin sekä viimeksi Saudi-Arabian Jeddahiin.

Suomalaisia lähimmät Vertu-kauppiaat ovat tällä hetkellä Pietarissa Venäjällä ja Riiassa Latviassa. Puhelinta myydään yhtiön verkkosivujen mukaan kaikkiaan 39 maassa jokaisella mantereella.

Intiassakin riittää markkinoita. - Olemme havainneet, että monet intialaiset ostavat luksuspuhelimensa Euroopasta, joten miksi emme myisi niitä heille heidän omassa maassaan, johtaja Alberto Torres sanoi Deccan Heraldille. Vertu avaa liikkeet Kalkutassa, Chennaissa ja Chandigarhissa.

Yhtiö on juuri esittelemässä erikoismallia autourheilusta kiinnostuneille. Racetrack Legend Seriesiin kuuluu kuusi legendaaristen kilparatojen mukaan nimettyä puhelinta. Ensimmäiset Ascent-sarjaan kuuluvat puhelimet ovat Monza ja Silverstone.

Kumpaakin mallia valmistetaan tuhannen kappaleen numeroitu sarja. Monza-puhelinta ympäröi ferrarinpunainen nahka ja Silverstone-mallin väri on brittien kilpailuväri vihreä. Puhelimien takapuolelle on kaiverrettu kilparadan muoto sekä teknisiä tietoja radasta. Puhelimen hinta on noin 5200 euroa.

Vertu ei toki ole ainoa luksuspuhelimien valmistaja. Rikkaammille ihmisille on tarjolla Sveitsissä valmistettu GoldVish, jossa on 140 grammaa 18 karaatin kultaa ja huippuluokan timantteja tarpeen mukaan. GoldVishin hinnat alkavat 25 600 dollarista ja päättyvät miljoonaan dollariin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      Trump on taipumassa Venäjä-pakotteiden hyväksymiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. Näytä lisää