Mobiili

Valikko

IDC: mobiililaitemarkkinan kasvu petti odotukset

Länsi-Euroopan mobiililaitetoimitukset lisääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 25 prosenttia 3,2 miljoonaan, mutta kasvu jäi silti odotuksia heikommaksi. Kämmenmikrojen toimitukset putosivat yhdistelmälaitteiden nousun vaikutuksesta 21 prosenttia 549 000:een.
Yhdistelmälaitteiden, joihin IDC laskee esimerkiksi älypuhelimet, toimitukset lisääntyivät 43 prosenttia 2,67 miljoonaan laitteeseen, mutta odotukset olivat suuremmat. Odotuksista jäätiin esimerkiksi Sony Ericssonin ja Motorolan tuotevalikoimien muutosten sekä uusien tuotteiden vähyyden johdosta.

IDC:n raportin mukaan kasvu on pitkälti S60-laitteiden varassa. Symbian-käyttöjärjestelmään perustuvien laitteiden osuus yhdistelmälaitteiden toimituksesta olikin 72 prosenttia.

Windows Mobile -laitteita toimitettiin 77 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta niiden kasvua rajoittaa se, että oem-valmistajat eivät pysty täydentämään taiwanilaisen HTC:n toimittamia laitteita.

Vahvaa kasvua loppuvuodeksi

- Huolimatta yhdistelmälaitteiden aiheuttamasta pettymyksestä ennustamme kasvun olevan vahvaa tulevina vuosineljänneksinä, sillä uudet vakuuttavat Symbian-ratkaisut tulevat näkymään kuluttajamarkkinoilla, kertoo IDC:n Euroopan-mobiililaitetutkimuksen pääanalyytikko Jean-Philippe Bouchard.

Tulevia Symbian-kuluttajauutuuksia ovat muiden muassa monet Nokia N -sarjan laitteet ja Sony Ericssonin W950.

Myös yrityslaiteuutuuksilla tulee IDC:n mukaan olemaan suuri vaikutus. IDC ennustaakin, että Nokian, Sony Ericssonin, RIM:n ja Windows Mobile -laitteiden toimittajien yrityslaiteuutuuksien runsauden ansiosta Länsi-Euroopan yhdistelmälaitetoimitukset voivat ylittää tänä vuonna 20 miljoonaa. Vaikuttimena ovat myös pitkälle segmentoidut sähköpostiratkaisut.

Nokia toimitti kuusi kymmenestä

Nokia piti tammi - maaliskuussa tiukan otteensa Länsi-Euroopan mobiililaitemarkkinasta. Suomalaisyhtiön toimitukset lisääntyivät vuoden takaiseen verrattuna 64 prosenttia ja markkinaosuus 45:stä 58 prosenttiin. Nokiaa siivittivät S60-laitteet ja erityisesti N70. IDC ennustaa Nokialle vahvaa loppuvuotta. Kasvua tulevat tukemaan uudet E-sarjan yrityslaitteet ja uudet S60-kuluttajalaitteet.

Toiseksi sijoittuneen RIM:n osuus oli seitsemän prosenttia. Yhtiön osuus kasvoi prosenttiyksikön ja toimitukset 50 prosenttia.

Kärkiviisikon täydensivät HP viidellä prosentillaan, Palm neljällä ja Acer kolmella prosentillaan. HP:n toimitukset vähenivät 17 prosenttia, Palmin 25 prosenttia ja Acerin 12 prosenttia. Kaikki kolme kärsivät kämmenmikrojen kysynnän heikentymisestä ja Palm myös esimerkiksi Treo-älypuhelimensa toimitusten kasvun vaisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    5. 5

      Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

    6. 6

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      Video: Huippulupauksen sikailu aloitti vihanpidon – NHL-ottelu leimahti liekkeihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    5. 5

      Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

    6. Näytä lisää