Mobiili

Visto voitti oikeusjutun Seveniä vastaan

Julkaistu:

Mobiilisähköpostimarkkinoilla jylläävät asianajajat yhtä paljon kuin kehittäjät. Amerikkalainen mobiilisähköpostin kehittäjä Visto onnistui viime viikolla saamaan valamiehistön puolelleen Texasin itäisessä piirioikeudessa jutussa, jossa se syytti Seven Networksiä patenttirikkomuksista.
Seven, joka osti viime vuona suomalaisen Smartnerin, julkisti välittömästi tiedotteen siitä, ettei päätös millään tavalla kosketa sen asiakkaita. Se myös kiitteli 3,6 miljoonaan dollarin korvaussumman kohtuullisuutta ja sitä, ettei siihen liittynyt mitään käyttökieltoa.

Sevenin mukaan päätös ei koske Smartnetilta tulleen Always On -ohjelmistoa ja väitetyt patenttirikkomukset häipyvät ohjelmistojen tänä vuonna tulevan luonnollisen päivitysversion
mukana. Juttu on kuitenkin vielä kesken alimmassa oikeusasteessa ja korvaussummat soivat vielä muuttua.

Seven on puolestaan nostanut kanteen Vistoa vastaan samassa oikeusistuimessa. Sen käsittelyn on määrä alkaa vuoden 2007 kesäkuussa.

Seven, joka kiistää myös patenttien pätevyyden, sanoo myös että Yhdysvaltain patenttitoimisto on jo ottanut kaksi patenteista uuteen tarkasteluun.

Viston oikeustoimia patenttiviraston uudelleentarkastelu ei kuitenkaan hidasta. Se on nostanut kanteet myös Research In Motionia eli RIM:iä, Microsoftia ja Good Technologya vastaan useiden patenttien rikkomisesta, kirjoittaa The Register.

Viston vaatimuksille antaa tiettyä pontta se, että yhtiö on liittoutunut NTP:n kanssa. NTP on yhtiö, joka menestyksekkäästi voitti tuomioistuimessa RIM:ltä 613 miljoona dollarin korvaukset patenttirikkomuksista. Tuomio tuli siitä huolimatta, että patenttitoimisto saattaa hyvinkin hylätä patentit kelvottomina. Uudelleenarviointi on ollut käynnissä jo vuosia, eikä loppua ole näkyvissä.

Aikaisemmin Visto ilmoitti nostaneensa kanteen patenttirikkomuksista myös Smartneria vastaan, mutta siitä ei ole lehdistötiedotteen jälkeen kuulunut mitään.

Yhtiö hakee korvauksia myös Sproqitilta, joka hakee push-postilleen tilaa kuluttaja- ja pk-sektorilta.

Yksi yhtiö, jolta Visto ei ole hakemassa korvauksia, on Nokian ostama Intellisync, kertoo Financial Times.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    8. 8

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    9. 9

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    10. 10

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää