Mobiili

Valikko

Komissio tahtoo laajakaistan kaikille

Julkaistu:

Laajakaistan leviäminen joka kolkkaan Euroopassa on tärkeää talouskasvulle ja työllisyydelle, Euroopan komissio katsoo. Laajakaista on esimerkiksi sähköisen kaupankäynnin edellytys.
Komissio toivoo laajakaistaverkkojen leviävän myös EU:n haja-asutusalueille varsinkin niissä vähiten kehittyneissä EU-maissa, joissa peittävyys on vielä huono. Missä yhteyksien luominen on taloudellisesti kannattamatonta, verkkoja voidaan rakentaa myös EU:n rakennerahastoista tai maaseudun kehitysrahastoista myönnettävillä tuilla.

Komissio myös muun muassa kannustaa yrityksiä ja julkisia tahoja yhteistyöhön maaseudun kaistoittamiseksi, sillä näillä alueilla asukkaita on usein niin harvakseltaan, ettei yritystoiminta välttämättä ole kovin kannattavaa.

Kaksi ehdotusta

Komissio esittää kaksi konkreettista toimenpide-ehdotusta. Ensiksikin jokaisen jäsenmaan pitäisi vahvistaa laajakaistastrategiaansa, johon tulisi määritellä selvät tavoitteet ja jonka tulisi heijastella alueellisia tarpeita. EU- ja kansallista rahoitusta tulisi hyödyntää strategisesti vähemmän kehittyneillä seuduilla.

Toiseksi komissio kehottaa vaihtamaan parhaiksi koettuja käytäntöjä. Tässä auttaisi erityisesti verkkosivusto, joka toimisi yhteisenä kohtauspaikkana paikallisille viranomaisille ja alan pelureille.

Euroopan unionissa kahdellatoista prosentilla väestöstä on laajakaistayhteys. Yleisin se on Hollannissa, Tanskassa ja Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    2. 2

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    6. 6

      Suomen pisin puu seisoo piilossa syvällä aarniometsässä Päijät-Hämeessä – ”Todellinen valioyksilö”

    7. 7

      Vappu Pimiä julkaisi harvinaisen kuvan lapsistaan – ”Voi, miten isoja neitejä”

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    10. 10

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    3. 3

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    4. 4

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    5. 5

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    10. 10

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    2. 2

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    6. Näytä lisää