Mobiili

Valikko

Suomalaiset eivät tunne 3G:tä

Suomalaisten 3G-käyttökokemuksia selvittäneen suurtutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset eivät ole ottaneet omakseen kolmannen sukupolven käsipuhelimia ja sisältöpalveluja. Peräti 63 prosenttia ei edes tiennyt mitä 3G-mobiiliviestinnässä tarkoittaa.
Soprano Oyj:n eSearch-tutkimusyksikkö tutki suomalaisten 3G-käyttökokemuksia maaliskuussa Elisa Oyj:n toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi valtakunnallisesti 2189 suomalaista.

Suurtutkimuksen mukaan vain joka kahdeskymmenes (6%) suomalainen käyttää tällä hetkellä internet-selainta kolmannen sukupolven käsipuhelimella. Toisaalta 58 prosenttia tutkimukseen vastanneista suomalaisista haluaisi tulevaisuudessa lukea sähköpostinsa 3G-käsipuhelimella.

Kuluttaja unohdettu

- Tutkimustulokset kertovat sen, että olemme unohtaneet kuluttajan. Suomi ei enää ole se telemaailman esikuva, johon muut maat saavutuksiaan vertaisivat. Avasimme ensimmäisenä maailmassa GSM-verkot, mutta 3G-palveluissa olemme häntäpään valvojana. Olemme vääjäämättä jäämässä jälkeen kansainväliseltä huipulta", toteaa Elisa Oyj:n henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava toimitusjohtaja Matti Vikkula.

- Tähän tilanteeseen on jouduttu, koska yksisilmäinen hintakilpailuun keskittyminen on rapauttanut puhelinkantamme ja hidastanut merkittävästi kuluttajia kiinnostavien kolmannen sukupolven älyverkkojen sekä palveluiden kehitystä.

Vikkulan mukaan muutos voi toteutua kuitenkin nopeasti.

- Esimerkiksi vielä vuosituhannen alussa Suomi oli laajakaistapalvelujen käytössä viimeisten joukossa maailmassa. Ja nyt Suomi on noussut maailman eturivin maaksi nopeissa yhteyksissä. Samoin voimme nousta 3G-palveluissa nopeasti maailman kärkeen, jos operaattorit, laitevalmistajat ja palveluntuottajat sekä lainsäätäjät tekevät entistä tiiviimpää yhteistyötä ja asettavat kunnianhimoisia tavoitteita.

Tutkimustulosten mukaan tällä hetkellä suomalaiset käyttävät internetiä käsipuhelimellaan useimmiten WAP-selaimen (21%), 2G:n (14%) ja 3G:n (6%) kautta. Suurin osa eli noin puolet vastaajista (53%) ei ole käyttänyt internetiä lainkaan käsipuhelimellaan.

Toisaalta tulosten mukaan suomalaiset olisivat innokkaita ottamaan käyttöön kolmannen sukupolven matkapuhelimia, sillä peräti joka neljäs (25%) aikoo jatkossa hyödyntää 3G-verkkoa kytkeytyessään internetiin. Vajaa puolet (40%) ei osannut kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    5. 5

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    6. 6

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    9. 9

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    10. 10

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    8. 8

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    9. 9

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    5. 5

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    6. Näytä lisää