Mobiili

Valikko

Vestberg: Ericsson on palveluissa selvä markkinajohtaja

Matkapuhelinverkkoja valmistavien yhtiöiden suurin kasvu on tänä vuonna palveluissa. Ericssonin palveluliiketoiminnan johtajan ja johtokunnan jäsenen Hans Vestbergin mukaan Ericsson on palveluissa selvä markkinajohtaja.
– Palveluiden osuus Ericsson Systemsin liikevaihdosta oli viime vuonna 28 prosenttia eli 40 miljardia kruunua. Palvelumme kasvoivat edellisestä vuodesta 29 prosenttia, Vestberg sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Palveluiden osuus Nokian Networks-toimialan viime vuoden 6,6 miljardin euron liikevaihdosta oli noin 30 prosenttia. Se on alle puolet Ericssonin yli neljän miljardin euron palveluliiketoiminnan liikevaihdosta.

Keskittymistä asiakkaisiin

Ulkoistamalla verkkonsa operointia, teknistä ylläpitoa, suunnittelua ja palveluiden isännöintiä operaattorit pyrkivät keskittymään lujemmin asiakkaisiinsa.

Vestbergin mukaan operaattorit käyttävät vuosittain noin 200 miljardia dollaria verkkoinvestointeihin. Tästä summasta ainoastaan neljännes menee ulkopuolelta ostettaviin palveluihin.

Hän uskoo, että kovassa hintakilpailussa operaattoreiden pitää keskittyä entistä enemmän kilpailutekijöidensä parantamiseen.

– Matkapuhelinverkon ylläpito ja operointi ei ole operaattoreille mikään kilpailutekijä. Siksi ne ovat entistä kiinnostuneempia ostamaan näitä palveluja ulkopuolisilta yrityksiltä, Vestberg arvioi.

– Markkinoilla on käynnissä kova kilpailu ja operaattorit miettivät, millainen on niiden asema markkinoilla: ovatko ne pelkästään asiakaspalveluyhtiöitä vai jonkinlaisia mediayhtiöitä.

Yksi syy verkkoyhtiöiden palveluiden kasvuun on matkapuhelinverkkojen teknisen monimutkaisuuden lisääntyminen. Tavallisen laajakaistaliittymän tiedonsiirtonopeudet matkapuhelimeen mahdollistava hsdpa-tekniikka on kovaa vauhtia tulossa kuluttajien ulottuville.

Verkkoyhtiöt ja markkinatutkimuslaitokset arvioivat, että hsdpa-tekniikka lisää merkittävästi palveluiden kysyntää ja muuttaa pidemmällä aikavälillä operaattoreiden hinnoittelua.

– Mitä enemmän verkkotekniikka kehittyy ja monimutkaistuu, sitä enemmän operaattorit tarvitsevat ulkopuolelta ostettuja palveluita.

Pitkä kokemus

Ericssonin voima palvelumarkkinoilla on sen pitkä kokemus ja laaja osaaminen. Yhtiö on julkistanut 60 operaattoreiden kanssa tehtyä palvelusopimusta.

Puolet niistä on hosting- eli isännöintisopimuksia. Niitä ovat esimerkiksi yrityksille myytävät kännykkäsähköpostipalvelut ja operaattoreiden musiikkikaupat.

Musiikkipalveluissa Ericssonin tekee yhteistyötä kuuluisan verkkokaupan Napsterin kanssa.

– Uskoisin kokemuksen ja osaamisen olevan yksi ratkaisevista tekijöistä, joilla sopimuksia voitamme. Operoimissamme verkoissa on 53 miljoonaa puhelinliittymää. Prosessin pitää olla alusta loppuun kunnossa. Tästä meillä on vakuuttavaa näyttöä.

Kovimmat kustannuspaineet operaattoreilla on Länsi-Euroopassa, jossa puheluhinnat laskevat. Palveluissa markkinatilanne on eri markkina-alueilla kuitenkin vaihteleva.

– USA:ssa operaattorit keskittävät palveluissa verkkojensa kehittämiseen, integrointiin ja ylläpitopalveluihin. Latinalaisessa Amerikassa verkkoja vielä rakennetaan. Siellä palvelut kohdistuvat verkojen käynnistämiseen, tekniseen tukeen ja koulutukseen, Vestberg sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    2. 2

      Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

    3. 3

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Patrik Laineella leveä hymy tuoreessa lomakuvassa – lähetti terveiset Aleksander Barkoville

    7. 7

      Kuvat ABC:n pihalta herättävät hämmennystä: Kuinka tässä pitäisi toimia?

    8. 8

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    9. 9

      Vilman ja Juuson suhteelle tyly loppu Temptation Islandilla: ”Heitän sen pellolle, kun päästään Suomeen!”

    10. 10

      Pirkko pyöräili ”mummis”-Tunturilla pois Porin Sokokselta ja katosi – poliisi pyytää vihjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    8. 8

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    9. 9

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    10. 10

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perussuomalainen kulttuuriministeri herättää hämmennystä taiteilijoissa – ”Nyt on h-vetti irti”

    2. 2

      Nanna Karalahdelta ensimmäinen blogipäivitys eron jälkeen – avoin kirjoitus: ”On oltava rehellinen ja elettävä totuudessa”

    3. 3

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. Näytä lisää