Mobiili

Valikko

Sama numero kahteen kännykkään

Julkaistu:

Sonera tuo helmikuun alusta Suomessa markkinoille Multi-SIM -palvelun, jonka avulla asiakas voi käyttää samaa matkapuhelinnumeroa kahdessa eri puhelimessa ilman sim-kortin siirtämistä puhelimesta toiseen.
Numero näkyy myös puhelun tai tekstiviestin vastaanottajalle samana – riippumatta siitä, käyttääkö pääliittymää vai rinnakkaiskorttia.

Multi-SIM -palvelussa asiakas voi ottaa matkapuhelinliittymäänsä rinnakkaiskortin, jotka molemmat toimivat samalla puhelinnumerolla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaalla on kaksi sim-korttia, jotka hän voi asettaa puhelimiinsa: toisen esimerkiksi päivällä käytössä olevaan kommunikaattoriin ja toisen illalla pienempään ja ketterämpään puhelimeen, Sonera hahmottaa.

Palvelulla käyttäjä voi huolehtia siitä, että on tavoitettavissa taskussaan olevasta puhelimesta riippumatta, sillä sekä pääliittymä että rinnakkaiskortti hälyttävät samanaikaisesti.

- Erityisesti palvelusta on hyötyä asiakkaille, jotka ovat paljon reissun päällä, ja joilla on autossa kiinteä matkapuhelin. Heidän ei tarvitse huolehtia puhelimesta, sillä samalla numerolla tavoittaa niin autosta kuin toisestakin käytössä olevasta matkapuhelimesta, kommentoi johtaja Pasi Mehtonen TeliaSonera Finlandista.

MMS-viestit vain pääliittymällä

Multi-SIM -palvelun avulla asiakas voi sekä pääliittymällä että rinnakkaiskortilla puhua ja lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä sekä kotimaassa että ulkomailla. Multimediaviestit toimivat vain pääliittymää käytettäessä. Asiakas saa yhden matkapuhelinlaskun, jossa on eriteltynä sekä pääliittymän että rinnakkaiskortin käytöstä syntyneet kustannukset.

Palvelun voi tilata Soneran internet-sivujen tai asiakaspalvelun kautta sekä Sonera Kauppiaalta. Multi-SIM on kytkettävissä useimpiin Soneran liittymiin 3,90 eurolla. Kuukausimaksu on myöskin 3,90 euroa. Puhelu- ja tekstiviestihinnat määräytyvät pääliittymän mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. 6

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    3. 3

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    10. 10

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. Näytä lisää