Mobiili

Valikko

Tekstiviesteillä työpaikkoja

Julkaistu:

Vaikka Suomessa lähetetään päivittäin noin viisi miljoonaa tekstiviestiä, on niiden avulla luotavissa Suomeen merkittävästi lisää volyymia, liiketoimintaa ja työpaikkoja uusien palvelujen avulla, uskoo mediayhtiö Movikan hallituksen puheenjohtaja Hannu Kankare.
Hänen mukaansa yhtenä pullonkaulana Suomessa on tekstiviestien hinnoittelu palveluntarjoajien suuntaan. Tekstiviestien ylihinnoitteluun on puututtu muualla Euroopassa, muttei Suomessa.

Helsinkiläisen Movikan Kankare ja raahelaisen ohjelmistoyhtiö ResComin toimitusjohtaja Raimo Seikkala tapasivat keskiviikkona viestintä- ja liikenneministeri Susanna Huovisen eduskuntatalossa. He viestittivät ministerille, että Suomen telelainsäädäntöä on uudistettava, jotta varmistetaan kasvun kynnyksellä olevan digitaalisen media-, sisältö- ja palveluteollisuuden kehittyminen ja työpaikkojen syntyminen Suomeen.

Neuvotteluun osallistuivat myös valtiosihteeri Perttu Puro ja kansanedustaja, tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kyösti Karjula.

"Tekstiviestimainonta sallittava"

Tapaamisessa viestintäministeri Susanna Huovista kehotettiin kiinnittämään erityistä huomiota media- ja sisältötoimialan liiketoiminnan edellytyksiin ja kaupallisiin sovelluksiin, kun alan toiminnan painopiste Suomessa on painottumassa nykyään yhä enemmän teknologia-, tutkimus- ja rahoitushankkeisiin.

Hannu Kankareen mielestä langaton teksti- ja kuvaviestimainonta tulee sallia Suomessa, koska tämä lisää kuluttajia hyödyntävien uusien sisältöpalveluiden ja -yritysten syntymistä Suomessa.

- Viikoittain jaetaan kymmeniä erilaisia mainoskirjeitä koteihin Postin tai jonkin muun suorajakeluyhtiön kautta. Yhtä lailla mobiilimainontakin tulisi olla sallittua yksityisille kuluttajille ja niin, että halutessaan yksityinen kuluttaja voi estää suoramainonnan, kuten se nytkin on mahdollista mainoskirjeiden kohdalla, vertaa Kankare.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    7. 7

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. Näytä lisää