Mobiili

Valikko

Elisan 3g-verkko kattaa jo 30 paikkakuntaa

Elisan 3G-verkko kattaa jo yli 30 paikkakuntaa. Operaattorin mukaan sen kasvanut peittoalue ja pakettihinnoiteltu tiedonsiirto ovat lisänneet mobiilidatan suosiota myös kuluttaja-asiakkaiden keskuudessa.
Elisan 3G-verkon väestöpeitto on noin 30-40 prosenttia, arvioi osastopäällikkö Risto Heikkilä. Hän kehuu verkon kuuluvuutta hyväksi, sisätiloissa kilpailijan kuuluvutta paremmaksi.

Suurista kaupungeista 3G-verkko puuttuu vain Rovaniemeltä.

- Elisan 3G-verkossa tiedonsiirron nopeus on tyypillisesti 300-350 kbps, mikä mahdollistaa vaivattomasti esimerkiksi sähköpostin ja internetin langattoman käytön. Mobiilidataliittymän käyttökustannuksetkaan eivät enää ole käytön esteenä, mikä näkyy jo selvästi erilaisten 3G-päätelaitteiden kasvavana kysyntänä, kertoo osastopäällikkö Eetu Prieur Elisalta.

Videopuhelu peruspalveluksi

Elisa odottaa, että ensi vuonna vapautuva 3G-puhelinten ja palveluiden kytkykauppa nopeuttaa 3G-puhelinten yleistymistä.

- Myös puhelinvalmistajien painopisteen siirtyminen 3G-puhelimiin tulee edistämään 3G:n yleistymistä, arvioi Heikkilä.

Elisa avasi 18. marraskuuta videopuhelut oman 3G-verkkonsa alueelle. Videopuhelut kuuluvat peruspalveluna Elisan, Kolumbuksen ja Saunalahden liittymäsopimuksiin eikä 3G-videopuhelimen käyttäjä tarvitse erillistä sopimusta tai lisäasetuksia palvelun käyttöön.

Puhelin kysyy numeron valinnan yhteydessä soitetaanko tavallinen vai videopuhelu.

Suomen 3G-operaattoreiden toimiluvissa on ehto, jonka mukaan 3G-verkon täytyy kattaa 35 prosenttia väestöstä. Toimiluvassa ei ole määritelty 35 prosentin kattavuudelle mitään takarajaa.

TeliaSoneran 3G-verkko täyttää myös väestöpeittovaatimuksen. Kolmas 3G-toimiluvan haltija Finnet on vasta aloittelemassa kolmannen sukupolven verkon pystytystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    4. 4

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    5. 5

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    6. 6

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    7. 7

      Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

    8. 8

      Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

    9. 9

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    10. 10

      Tekeekö Tapparaa historiaa? Tavoitteena temppu, johon ei ole pystytty kertaakaan SM-liigassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    8. 8

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    4. 4

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    5. 5

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    6. Näytä lisää