Mobiili

Elisan Mattila: Hintaromahdus on lajinsa ME-tulos

Julkaistu:

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila kuvaa kotimaan teletilannetta hyperkilpailuksi ja hintaromahdusta ME-tason suoritukseksi.
- Kaksi vuotta sitten puheluiden minuuttihinta oli 15-17 senttiä, nyt taksa on jo alle neljä senttiä, Mattila toteaa.
DNA:n antautuminen ei silti aiheuta riemunkiljahduksia kilpailijassa.

- On ikävä koko toimialan kannalta, että tällaista tapahtuu, Mattila kommentoi tasaiseen tyyliinsä.

Keväästä lähtien teleyhtiö Elisa on puhunut, että se siirtyy seuraavaksi asemansa vahvistamiseen päämarkkina-alueilla.

Maantieteellisestä laajentumisesta Mattila on harvasanainen. Virossa Elisa vaikuttaa gsm-operaattorinsa kautta. Jäljelle jääviä suuntia ovat siten muu Baltia, Venäjä ja Länsi-Eurooppa.

- Euroopan alueella se on, Mattila sanoo Taloussanomien lauantai-liitteen haastattelussa.

Saunalahti-ostos on osa vahvistumista. Saunalahti tuo Elisan verkkoon yli puoli miljoonaa uutta asiakasta ja vie Soneralta 70 miljoonaa euron verkkovuokrat vuodessa.

Aikataulu on avoin, mutta todennäköiseltä näyttää, että parin vuoden päästä Elisan kyljessä raksuttaa uutta liiketoimintaa.

Mattila on salaperäinen näidenkin suunnitelmien kanssa. Yhtiö luotaa nyt läpi erilaisia mahdollisuuksia ja tekee niistä valinnat.

Yritysostoissa yksi mahdollinen kohde voisi olla paikalliset puhelinyhtiöt. Finnet-leirissä on pelkona, että Joensuun, Tampereen ja Jyväskylän puhelimet saavat kohtalotovereita ja päätyvät Elisalle.

Toisaalta jos paikalliset puhelinyhtiöt luopuvat DNA:sta, ne tarvitsevat valtakunnallista gsm-operaattoria kumppaniksi.

Paikallisten puhelinyhtiöiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä Mattila ei halua sanoa tarkempaa.

- Olemme aina avoimia kaikkiin suuntiin. Kilpailijoillakin voi olla yhteisiä hankkeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    8. 8

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      Raskaan sarjan maailmanmestari tyrmää legendojen kritiikin nyrkkeilyn kohuottelusta – ”Se on roskaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    9. 9

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

    6. Näytä lisää