Mobiili

Valikko

Alkuvuoden kiristynyt hintakilpailu iski Saunalahteen

Teleoperaattori Saunalahden kevyestä kulurakenteesta huolimatta matkapuheluiden hintakilpailu nakertaa yhtiön kannattavuutta. Raportoitu tulos rahoituserien jälkeen ensimmäiseltä vuosipuoliskolta on synkkää luettavaa: tulos tippui viime vuoteen verrattuna yli 17 miljoonaa euroa.
Toisen vuosineljänneksen tulosta rasittaa 11 miljoonalla eurolla Soneran verkkosopimuksen irtisanominen.

Yhtiön menestys riippuu sen suurempia kilpailijoita enemmän siitä, kuinka paljon uusia asiakkaita yhtiö hankkii.

Viime vuoden toiseen vuosineljännekseen verrattuna gsm-asiakkaiden määrä lisääntyi lähes 190 000 tuhannella. Sen seurauksena huhti-kesäkuun tulos parani 64 prosenttia ja matkaviestintoiminnan operatiivinen tulos nousi positiiviseksi. Kovin hintakilpailu alkoi kuitenkin vasta syksyllä.

Saunalahti jauhoi huhti-kesäkuussa tappiota 800 000 euroa. Matkapuhelinliittymien määrän hyvä kasvu lisäsi konsernin liikevaihtoa 35 prosenttia ja paransi liikevoittoprosenttia yli kolmella prosenttiyksiköllä viime vuodesta.

- Saunalahti on ollut toiminnallisessa tehokkuudessa edelläkävijä ja sillä on on siten palvelujen kehittämisessä ja asiakaspalvelun laadussa selvää kilpailuetua, sanoo toimitusjohtaja Matti Vikkula tulostiedotteessa.

Yhtiön gsm-liittymien käyttö oli toisella vuosineljänneksellä 208 minuuttia liittymää kohden ja tekstiviestejä lähetettiin yhdessä liittymästä keskimäärin 68 kuukaudessa.

Keskimääräinen liittymäkohtainen liikevaihto oli 30,8 euroa, mikä on samaa luokkaan kuin markkinajohtaja TeliaSoneralla.

Saunalahden laajakaista on tukossa

Laajakaistaliittymissä Saunalahti on jäänyt markkinajohtajien Elisan ja TeliaSoneran jalkoihin. Kiinteän verkon liiketulos tippui toisella vuosineljänneksellä 1,4 miljoonaa euroa viime vuodesta puoli miljoonaa tappiolliseksi, vaikka laajakaistaliittymien määrä on kasvanut Suomessa varsin paljon.

Yhtiön mukaan kiinteän verkon kannattavuutta ovat heikentäneet valinnaisen internet-liikenteen lasku, laajakaistahintojen lasku ja liittymien lisääntymisestä aiheutuneet avaus- ja asennusmaksut, joita Saunalahti joutuu maksamaan kilpailijoilleen.

Saunalahden yhtiökokous valitsi torstaina yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi odotetusti Pekka Vennamon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    3. 3

      Ratkeaako Suomen mestaruus? IS seuraa kuudetta finaalia

    4. 4

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    10. 10

      Perussuomalaisten draama sääntötulkinnoista kesti yli tunnin: Terhon valinnasta ei edes voinut äänestää – ”Tänään tehtiin sellainen tulkinta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      Poikkeuksellinen raekuuro muutti maan hetkessä valkoiseksi Espoossa – kuva kertoo, kuinka paljon rakeita ropisi 20 minuutissa

    3. 3

      Ratkeaako Suomen mestaruus? IS seuraa kuudetta finaalia

    4. 4

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. Näytä lisää