Mobiili

Turkcell sinnittelee Iranissa

Julkaistu:

TeliaSoneran murheenkryyni Turkcell ei suinkaan suosiolla aio lähteä käpälämäkeen Iranista. Turkcell koki helmikuussa takaiskun, kun Iranin hallitus kielsi turkkilaisyhtiötä ostamasta itselleen enemmistöä iranilaisesta mobiilioperaattorista.
- Yritämme kehittää sopivan liiketoimintamallin myös näissä uusissa olosuhteissa. Emme välttämättä tarvitse majoriteettia omistukseemme, Turkcellin toimitusjohtaja Muzaffer Akpinar kertoi analyytikoille Istanbulissa viime viikolla.

Akpinarin mukaan Turkcell neuvottelee parhaillaan Iranin hallituksen kanssa sellaisesta mahdollisuudesta, jossa Turkcell voisi ostaa 49 prosenttia jostakin iranilaisesta mobiiliyhtiöstä, Bloomberg kirjoittaa.

Viime syyskuussa Turkcell kertoi sopimuksestaan Irancell -yhtiön kanssa. Irancellillä on 51 prosentin osuus yhteisyrityksessä.

Iranissa on 70 miljoonaa kansalaista, joista monet joutuvat odottelemaan maan kalliita mobiilipalveluja. Maan suurin toimija on Iran Mobile.

Turkin ja Iranin ohella Turkcelilla on toimintaa Ukrainassa Asteli -markkinointinimellä ja suunnitelmia Pakistanin suuntaan.

Viime mainitun maan 150-miljoonainen väestö houkuttelee muitakin mobiiliyhtiöitä aina Singaporea myöten.

Pakistanin hallitus aikoo yksityistää Pakistan Telecommunications Co:n, jolla on reilut 4,4 miljoonaa matkapuheluasiakasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    4. 4

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Yksi kuollut teräasehyökkäyksessä Saksan Wuppertalissa

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Patikointipolku suoraan painajaisesta: kapeat portaat kohoavat 700 metrin korkeuteen, kaiteet puuttuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    4. 4

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää