Mobiili

Valikko

Hintakilpailu voi mullistaa Suomen matkaviestinverkkojen mallin

Julkaistu:

Suomen nykyinen kolmen matkaviestintäverkon malli tuskin kestää, jos hintakilpailu jatkuu nykyisellään. Todennäköistä on ulkomaisen omistuksen kasvu Suomen matkaviestinmarkkinoilla, selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan verkkoja yhdistellään joko kansallisesti tai kansainvälisesti lähivuosina. Suomessa voi säilyä kolme tasavahvaa verkkoa kuten nykyisin, jos hintojen lasku vähitellen tasaantuu ja matkaviestinverkkoja aletaan käyttää enemmän lisäarvoa tuottaviin palveluihin hyödyntäen dataliikennettä.

Jos hinnat alenevat jatkuvasti, yksi kolmesta verkosta todennäköisesti keskittyy vain peruspalveluihin ja kaksi säilyy täyden palvelun verkkona. Verkkorakenne voi myös pirstoutua, jos hintakilpailu jatkuu rajuna. Silloin Suomessa voisi olla kaksi valtakunnallista ja useita erityismarkkinoille erikoistuvia verkko-operaattoreita.

Selvityksessä hahmoteltiin mahdollisia matkaviestinnän markkinoiden tulevaisuuden malleja ja sitä, millaisia vaikutuksia kullakin tilanteella olisi palvelujen saatavuuden ja kuluttajan kannalta, alan keskinäiseen kilpailuun, alan osaamiseen ja kansantalouteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    6. 6

      Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

    7. 7

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    8. 8

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    9. 9

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    10. 10

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    6. Näytä lisää