Mobiili

Nowire puhaltaa vauhtia tiedon jakoon ja integrointiin

Julkaistu:

Suomalainen Nowire julkistaa uudelleen suunnitellun version Java-pohjaisesta kehitysalustastaan, jonka avulla informaation jakamisen, tehtävien automatisoinnin sekä sovelluksien ja järjestelmien integroinnin luvataan nopeutuvan.
Uusi versio tukee suoraan sekä puhdasta open source -arkkitehtuuria, että kaupallisia alustoja kuten Oraclen tietokantoja ja Bean WebLogic -sovelluspalvelinta.

Tuote on suunnattu sekä kehittäjille että integraattoreille ja sitä voi hyödyntää useilla eri toimialoilla, Nowire kuvaa. Myös Nowire hyödyntää tuotetta asiakasratkaisujensa toteutuksissa.

Mahdollistaa kolmansien osapuolten ratkaisut

Nowire Saturn Technology koostuu valmiista Saturn Serveristä ja valmiista Saturn Client -kirjastoista. Tuotteen aiemmilla versioilla on toteutettu kaikki Nowiren palvelinpohjaiset asiakasratkaisut, joihin kuuluu muun muassa rfid-pohjainen tapahtumanjärjestely, lintuhavaintojen keräily sekä erilaiset räätälöidyt viestintäratkaisut.

Yhtiön mukaan tuotteen avulla voi rakentaa nopeammin ratkaisuja esimerkiksi täsmämarkkinointiin, reaaliaikaiseen tilannetiedottamiseen, työtehtävien jakamiseen ja moneen muuhun tarpeeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Nowire Saturn Technology -alustan julkaiseminen on tuotepuolella suurin yksittäinen askel, jonka olemme ottaneet koko yrityksemme elinkaaren aikana, kehuu Nowiren toimitusjohtaja Teemu Malinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    4. 4

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. 6

      Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    9. 9

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    10. 10

      Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    4. 4

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. Näytä lisää