Mobiili

Valikko

Britannian verkkoinfra uusiksi, BT julkisti kumppanit

British Telecom on julkistanut yritykset, joiden kanssa se lähtee kehittämään Britannian televerkon uudistamiseen tähtäävää 21st Century Network -ohjelmaansa (21CN).
Yhtiön mukaan 21CN on maailman laajin verkkotekniikan uudistamishanke, jonka tavoitteena on rakentaa Britanniaan maanlaajuinen ip-pohjainen verkkoinfrastruktuuri.

21CN-verkon odotetaan tuovan brittiläisille yrityksille huomattavia kilpailuetuja tulevaisuudessa. BT investoi hankkeeseen jopa 15 miljardia euroa seuraavan viiden vuoden aikana.

Projektin osallistujayritysten valitseminen oli yksi kaikkien aikojen laajimmista tele- ja viestintäalan tarjouskilpailuista, BT korostaa. Prosessi kesti kaksi vuotta ja siihen osallistui yli 300 teknologiayritystä kaikkialta maailmasta.

Kahdeksan päätoimittajaa

BT on nimennyt 21CN-hankkeeseen kahdeksan järjestelmätoimittajaa viidelle eri osa-alueelle. Lopulliset kaupalliset sopimukset toimittajien kanssa arvioidaan solmittavan kesän aikana.

Fujitsu ja Huawei vastaavat BT:n nykyisten verkkoliittymien yhdistämisestä ip-pohjaiseen 21CN-runkoverkkoon.

Alcatel, Cisco ja Siemens vastaavat verkon ääni-, data- ja videoliikenteen reitityksestä alueellisissa, niin sanotuissa metro node -solmukohdissa.

Cisco ja Lucent toimittavat suurikapasiteettiset kytkimet ja reitittimet, jotka yhdistävät alueelliset solmukohdat toisiinsa.

Ericsson vastaa verkkopalveluiden hallintaan käytettävistä kytkinohjelmistoista sekä verkkoliikenteen ja kaistanleveyden hallintasovelluksista.

Ciena ja Huawei puolestaan toimittavat 21CN-verkon kuitupohjaisissa siirtoyhteyksissä käytettävät laitteistot.

"Seuraavan sukupolven palvelut kuluttajille"

Nyt nimettyjen kahdeksan yrityksen lisäksi 21CN-projektiin odotetaan osallistuvan kymmeniä pienempiä toimittajia.

- 21CN-verkko on keskeinen infrastruktuurihanke, joka tukee Britannian taloutta ja tuo seuraavan sukupolven palvelut kuluttajien ulottuville. Ensisijaisten kumppanien valinta on merkittävä askel projektin etenemisessä. Odotamme uuden verkon tuovan BT:lle noin miljardin punnan (noin 1,5 miljardin euron) kustannussäästöt vuosittain, kertoo Paul Reynolds, BT Wholesale -yksikön johtaja ja 21CN-hankkeesta vastaava BT:n hallituksen jäsen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    4. 4

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    8. 8

      Tom Cruise iski silmänsä 28-vuotiaaseen näyttelijäkaunottareen – bongasi morsiamen Netflixistä: ”Hän on hullaantunut”

    9. 9

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    4. 4

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    5. 5

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    6. Näytä lisää