Mobiili

Valikko

Kännyköiden myynti elpyi Japanissa

Julkaistu:

Japanissa myytiin tammikuussa 5,8 prosenttia enemmän matkapuhelimia kuin vuotta aiemmin samaan aikaan. Kännyköiden toimitukset kasvoivat nousevan auringon maassa ensimmäistä kertaa yli vuoteen.
Yhteensä kauppoihin toimitettiin viime vuonna 34,1 miljoonaa matkapuhelinta, Bloomberg kirjoittaa. Tiedot perustuvat maan kännykkäalan etujärjestön Japan Electronics & Information Technology Industries Associationin julkistamiin lukuihin.

Alan järjestö ennustaa myös 3g:n vauhdikasta etenemistä Japanissa. Vuoteen 2006 loppuun mennessä jopa 80 prosenttia japanilaisista mobiilitilaajista käyttää 3g-palveluja, asiantuntijat ennustavat.

Maailman suurimpiin kuuluva matkapuhelinoperaattori NTT Docomo kertoi helmikuun lopussa, että sen 3g Foma -palvelulla oli jo yli kymmenen miljoonaa tilaajaa. NTT Docomo ylsi lukuun alle kolmessa ja puolessa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    3. 3

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    4. 4

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    5. 5

      Hakkeriryhmä väittää tunkeutuneensa Spotifyyn – suomalaisia mukana vuodetulla listalla

    6. 6

      Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

    7. 7

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    8. 8

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    9. 9

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    10. 10

      Kommentti: Keskusta haalii itselleen valtaa ja rahaa – jälleen uusi askel

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    2. 2

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    3. 3

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    4. 4

      Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

    5. 5

      Hakkeriryhmä väittää tunkeutuneensa Spotifyyn – suomalaisia mukana vuodetulla listalla

    6. Näytä lisää