Mobiili

Työkoneen ohjeistus langattomasti matkapuhelimeen

Julkaistu:

VTT on kehittänyt menetelmän, jolla saadaan yksittäisen koneen ajantasaiset tiedot esimerkiksi matkapuhelimelle internet-pohjaisesta sivustosta. Konekohtaiset tiedot voidaan lukea mobiililaitteelta langattomasti koneen lähietäisyydeltä.
Uusi menettely täydentää paperille painetun ja hankalasti päivitettävän koneen käyttö- ja huolto-ohjekansion. VTT:n mukaan menettelystä hyötyvät koneen omistaja, käyttäjä, huoltaja sekä konevalmistaja.

Uuden menettelytavan odotetaan helpottavan olennaisten uusien ja aiempien konekohtaisten tietojen esille saamista. Yksittäinen teollisuuskone tai -laite varustetaan yksilöllisellä tunnistimella, ja lähietäisyydellä koneen tiedot näkyvät muun muassa langattomalla mobiililaitteella. VTT on jo esitellyt menetelmää kansainvälisissä alan tapahtumissa.

VTT:n keinoin kännykällä voidaan esittää koneen toiminnasta yksityiskohtaisia kuvia, piirroksia, tilastoja ja jopa havainnollisia videoesityksiä. Langattomasti lähietäisyydeltä luettava koneen tunnistin (I-TAG) yhdistää tiedot koneen käyttäjän, huoltajan tai esimerkiksi omistajan mobiililaitteeseen. Siten saadaan esille tiedot koneen toiminnasta, häiriöistä, huolloista ja muun muassa tehdyistä muutoksista koneen toiminnoissa. Koneenkäyttäjä saa menettelyn avulla tilannekohtaista tietoa turvallisista työmenetelmistä huoltoa ja korjausta varten.

Tapahtumatiedot palvelimelle

Menetelmän avulla koneen käyttäjä tai sen huoltaja myös tallettaa uudet tiedot koneen viimeaikaisista tapahtumista. Yksilölliset tiedot tallentuvat palvelimelle, josta ne näkyvät välittömästi koneen seuraavan käyttäjän tai huoltajan mobiililaitteessa. Samalla jo tallentuneet tuoreet tiedot auttavat konevalmistajaa reagoimaan mahdollisiin häiriötietoihin, päivittämään käyttöohjeita tai antamaan ohjeita koneen modernisoimiseksi, VTT hahmottaa.

Lisäksi menetelmällä konevalmistaja voi välittää internetin kautta maailmalle uusimmat konekohtaiset käyttö- ja turvallisuusohjeet.

VTT on jo aloittanut jatkotyön konekohtaisen kunnossapito-, käyttöohje- ja turvallisuustiedon nykyaikaisen keruu- ja käsittelymenetelmän edelleen kehittämiseksi. Työssä keskitytään luomaan menettelytapa, jolla kone- ja konepaikkakohtainen turvallisuustieto talletetaan ja kootaan ajan tasalle, ja jolla kyseinen tieto tuodaan tarjolle havainnollisesti, helposti ja nopeasti. Jatkotyön rahoittavat Työsuojelurahasto, VTT ja Outokumpu Technology Oy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. 6

      Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

    7. 7

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    8. 8

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    2. 2

      93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

    3. 3

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    4. 4

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    5. 5

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    6. Näytä lisää