Mobiili

Valikko

Nokia lisää apua Aasian katastrofityöhön

Nokia perustaa 2,5 miljoonan euron koulutusrahaston Intian, Indonesian, Sri Lankan ja Thaimaan hyökyaaltokatastrofin tuhoalueiden pitkän aikavälin avustustoimintaa varten. Lahjoitus on jatkoa Nokian antamalle ensivaiheen kriisiavulle.
Varat jaetaan neljän maan kesken seuraavien viiden vuoden aikana ja varoilla tuetaan koulutushankkeita, koulujen jälleenrakennusta, kirjojen ja muun opetusmateriaalin, sekä opetusvälineiden hankintaa ja lisäksi myönnetään apurahoja sekä tuetaan opettajankoulutusta.

- Ensimmäisten päivien aikana autoimme raha-avustuksin, tuotelahjoituksin sekä erilaisin palveluin. Lisäksi henkilöstömme osallistui mittavasti vapaaehtoistyöhön. Samanaikaisesti alkuvaiheen avustustyön kanssa aloitimme jälleenrakennusvaiheen tukiohjelman suunnittelun, toteaa pääjohtaja Jorma Ollila.

Ollilan mukaan koulutus on pitkään ollut tärkeä osa Nokian arvoja sekä yrityskansalaisuustyötämme.

- Nyt perustettu rahasto tukee useita koulutukseen liittyviä hankkeita Kaakkois-Aasian rannikkoalueilla, joilla koulut ovat tuhoutuneet, opettajat ovat kadoksissa ja lapset ovat jääneet orvoiksi.

Internationational Youth Foundation (IYF) hallinnoi Nokian koulutusrahastoa.

IYF on maailmanlaajuinen kansalaisjärjestö, joka toimii yli 60 maassa. Mittavan jälleenrakennuksen ja uudistustyön alkaessa tuhoalueilla Nokia ja IYF tekevät yhteistyötä paikallisten viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisten avustusjärjestöjen kanssa.

Nokian lahjoitukset Aasian kriisialueille ovat tällä hetkellä arviolta yli kolme miljoonaa euroa uusi rahasto mukaan lukien.

Nokia kertoo lahjoittaneensa rahaa Suomen Punaisen Ristin kautta ja antaneensa maakohtaisia lahjoitukset useita satoja-tuhansia euroja.

Nokia verkkoliiketoiminnan asiakastiimit ovat työskennelleet operaattoreiden verkkojen toiminnan ennalleen palauttamiseksi ja kapasiteetin laajentamiseksi.

Yhtiö on myös lahjoittanut noin 1000 matkapuhelimen operaattoreille ja pelastustyöntekijöille.

Henkilöstö aktiivisena

Nokian työtekijät ovat myös osallistuneet vapaaehtoistoimintaan ja osallistuneet työntekijöiden kampanjoihin, kuten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun lipaskeräyksiin. Paikalliset Nokian työntekijät lahjoittivat lisäksi perustarvikkeita, kuten vaatteita ja huopia tuhoalueille.

Työntekijät avustivat useissa maissa rahalahjoituksin ja näissä maissa Nokia lahjoitti rahaa niin, että lahjoituksen yhteissumma kaksinkertaistui.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    2. 2

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    3. 3

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    4. 4

      Patrik Laineen huikea helmikuu huomioitiin – jälleen upea tunnustus

    5. 5

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    6. 6

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    7. 7

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    8. 8

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    9. 9

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    10. 10

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    3. 3

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    4. 4

      Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

    5. 5

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    6. 6

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    7. 7

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    8. 8

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    9. 9

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    10. 10

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    2. 2

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    3. 3

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    4. 4

      Patrik Laineen huikea helmikuu huomioitiin – jälleen upea tunnustus

    5. 5

      Äitinsä murhasta syytetty poika suuntasi veriteon jälkeen Hernesaareen – lähti ravintolasta ambulanssilla

    6. Näytä lisää