Mobiili

Nokian toimitusten kasvu vain puolet markkinakasvusta

Julkaistu:

Nokia ei pysty loppuvuoden aikana kuromaan kiinni alkuvuoden romahtanutta myyntiään. Vaikka sen kappalemääräinen myynti kasvaa 15 prosenttia viime vuodesta, joutuu se silti luovuttamaan markkinaosuuttaan kilpailijoille. Kokonaistoimitukset kasvavat ennusteen mukaan 29 prosenttia.
Markkinatutkimusyritys IC Insights ennustaa Nokian vuoden 2004 markkinaosuudeksi 31 prosenttia 205 miljoonan puhelimen toimituksella. Ennusteen lukujen mukaan kukaan yksittäinen toimittaja ei vie osuuksia Nokialta. Kilpailijat kasvattavat markkinaosuuttaan korkeintaan pari prosenttia.

Kolmessa vuodessa Nokian osuus on laskenut 36 prosentista viime vuoden 34 prosenttiin ja tämän vuoden ennustettuun 31 prosenttiin. Motorolan menestys ei ole ollut mainittavaa sekään, sillä sen markkinaosuus on laskenut vuoden 2002 17 prosentista viime vuoden 14 prosenttiin, josta se on nousemassa tänä vuonna 15 prosenttiin.

IC Insightsin arvion mukaan kolmanneksi suuri toimittaja Samsung pysyy kolmantena myös vuoden lopussa eikä se tavoita Motorolaa vaikka kolmas neljännes sellaista jo enteili. Samsungin kolmen vuoden markkinaosuus on kiivennyt 10 prosentista 11:een ja noussee tänä vuonna 13 prosenttiin.

Matkapuhelimien keskihinta laskee tänä vuonna kahdeksanprosenttia. Tutkimusyrityksen ennusteen mukaan kanavaan toimitetun matkapuhelimen veroton keskihinta jää 124 dollariin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensi vuodelle IC Insights ennustaa merkittävää hidastumista matkapuhelinmarkkinoille. Sen mukaan kasvua on vain viisi prosenttia, mikä tarkoittaa 705 miljoonan kappaleen kokonaistoimituksia.

Ennusteen mukaan miljardin toimitetutun matkapuhelimen raja ylitetään vuonna 2008.

Matkapuhelinten toimitukset ja markkinaosuudet 2004
Toimittaja Myynti 2003, milj. Muutos-% edell. v:sta Markkina-osuus 2003, % Myynti 2004, milj. (e) Muutos-% edell. v:sta Markkina-osuus 2004, % (e)
Nokia 179 18 34 205 15 31
Motorola 75 7 14 99 32 15
Samsung 56 33 11 89 58 13
Siemens 43 23 8 50 16 7
Sony Ericsson 27 17 5 42 56 6
LG Electronics 26 136 5 39 50 6
Panasonic 16 7 3 17 6 3
Ningbo Bird 11 57 2 15 36 2
Mitsubishi 13 8 3 14 8 2
NEC 11 10 2 12 9 2
Muut 63 47 12 88 40 13
Yhteensä 520 24 100 670 29 100
Lähde: IC Insights

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    5. 5

      Tom Nybondas siirtyy sivuun – HIFK:n urheilujohtaja vaihtuu

    6. 6

      Kohtalokas onnettomuus: Hollywood-näyttelijä putosi sillalta ja kuoli Prahassa

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutus­leikkauksen jälkeen

    9. 9

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    10. 10

      Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    8. 8

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    9. 9

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    5. 5

      Tom Nybondas siirtyy sivuun – HIFK:n urheilujohtaja vaihtuu

    6. Näytä lisää