Mobiili

UMTS-viivyttelyyn ei enää perusteita

Julkaistu:

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Harri Pursiainen patisteli teleyrityksiä kolmannen sukupolven verkkojen avaamiseen puhuessaan Finnet-liiton neuvottelupäivillä Helsingissä 30. syyskuuta.
- Toimilupaviranomaisen kärsivällisyys alkaa olla koetuksella kolmannen sukupolven matkaviestinnässä. Koviakin keinoja voidaan ryhtyä käyttämään, jos jo viisi vuotta voimassa olleiden umts-lupien ehtoja ei täytetä.

Pursiaisen mukaan Suomen umts-politiikka on ollut kärsivällistä. Teleyrityksiä ei ole haluttu panna rakentamaan verkkoa varastoon, koska päätelaitteita on puuttunut ja tekniikka on ollut luultua haasteellisempaa.

- Nyt on kuitenkin syytä siirtyä umts-aikaan maassa, jossa runsas vuosikymmen sitten soitettiin maailman ensimmäinen gsm-puhelu.

Soneralle ja Elisalle saatava seuraa

Pursiainen sanoi haluavansa uskoa, että ala palkitsee hallituksen pitkämielisyyden lähtemällä liikkeelle. Kaksi teleyritystä onkin avaamassa kaupallisen umts-palvelun. Samalla kasvaa muiden paine, myös viranomaisten puolelta. Palvelun alkaminen osoittaa, että hallituksen pitkämielisyyden perusteet ovat lakanneet olemasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Teleyritysten mahdollisuuksia yhteisiin investointeihin helpotettiin keväällä. Samalla viestintäministeriö lupasi tarkistaa verkkojen tilanteen marraskuussa. Ministeriö on pyytänyt operaattoreilta selvitystä verkon rakentamisesta. Tänään on vastausten määräpäivä. Jatkotoimista ministeriö päättää marraskuussa.

- Jos suomalaiset markkinat perustetaan terveelle pohjalle ja alusta alkaen tyytyväisten asiakkaiden varaan, voitamme aikanaan, vaikka muu maailma sai vuoden tasoitusta.

Operaattorit jakamaan kuluttajien riskiä

Pursiainen korosti puheessaan myös kuluttajien oikeuksien huomioon ottamista. Esimerkkinä hän käytti modeemikaappauksia. Internetin käyttäjät ovat saaneet jättiläismäisiä puhelinlaskuja, jotka eivät ole heidän aiheuttamiaan.

Ulkomailta käsin toimivat rikolliset ovat kaapanneet kuluttajan puhelinmodeemin ja saaneet liittymän ottamaan yhteyden maksullisiin numeroihin. Puhelinlaskuihin on tämän seurauksena tullut ylimääräisiä veloituksia.

Nykyinen laki ei velvoita teleyritystä osallistumaan puhelimenkäyttäjän vahinkoon tällaisissa tapauksissa. Kuluttajavirasto on ehdottanut riskinjakoa modeemikaappauksen sattuessa.

- Vaatimus riskinjaosta kuulostaa kohtuulliselta. Jos yritys tarjoaa noin yleisvaarallista palvelua, se ei voi vain levitellä käsiään vahingon sattuessa.

Pursiainen pyysi teleyrityksiä miettimään, voitaisiinko vapaaehtoisesti luoda järjestely, jossa kuluttaja ei kanna koko vastuuta. Vaihtoehto on estää modeemikaappaukset teknisin keinoin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    2. 2

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    3. 3

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    4. 4

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. 6

      Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

    7. 7

      Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

    8. 8

      Holmströmiltä kritiikkiä nykypolitiikan käytännölle: Ei kukaan halua nähdä makkarankaan valmistusta

    9. 9

      Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

    10. 10

      Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    10. 10

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    2. 2

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    3. 3

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    4. 4

      Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. Näytä lisää