Mobiili

Valikko

Kuluttajavirasto: Kännykkäliittymien markkinoinnissa ylilyöntejä

Matkapuhelinliittymien kova hintakilpailu on vaikuttanut kielteisesti viestintäpalveluiden markkinointiin. Kuluttajaviraston mukaan läpinäkyvästä markkinoinnista ollaan vielä kaukana. Virasto patistaa operaattoreita markkinaoikeuden voimin selkeyttämään peliään.
Operaattoreiden kilpailu asiakkaista on nostanut viestintäpalveluista tulleiden valitusten määrän ohi muiden asiaryhmien, Kuluttajavirasto kertoo. Markkinaoikeudessa on parhaillaan vireillä viisi viestintäpalvelujen markkinointiin tai sopimusehtoihin liittyvää tapausta.

Kuluttajaviraston mukaan useissa mainoksissa hinnat ilmoitetaan epäselvästi ja liittymien hinnoittelurakenne on niin monimutkainen, että hintavertailu on käytännössä mahdotonta. Viraston mukaan hintatietoja ja tarjousten rajoituksia saa nykyään joistain mainoksista "etsiä tosissaan".

- Jos neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, ainoa vaihtoehto on viedä asia markkinaoikeuteen. Siellä asian käsittely kestää, joten telealan on syytä ryhtyä myös omiin toimenpiteisiin markkinoiden toimivuuden varmistamiseksi, kuluttajaoikeusryhmän johtaja Anja Peltonen huomauttaa.

Viisi juttua oikeudessa

Markkinaoikeudessa on nyt käsittelyssä Elisa Oyj:n, Elisa Matkapuhelinpalvelut Oy:n, DNA Finland Oyj:n ja Saunalahti Oyj:n markkinointi.

TeliaSonera Finland päätynee joukon jatkoksi vastustettuaan kuluttaja-asiamiehen määräämää markkinointikieltoa, joka oli seurausta epäselvästä hintojen ja tarjousten rajoitusten ilmoittamisesta

DNA:ta syytetään kohtuuttomista sopimusehdoista. Yhtiö varaa ehdoissaan rajoittamattoman oikeuden muuttaa yksipuolisesti palvelusta perittävää hintaa ja muita sopimusehtoja.

Elisat ovat puolestaan käräjillä harhaanjohtavien väittämien käytöstä vertailevassa mainonnassa, Kuluttajavirastosta kerrotaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    8. 8

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää