Mobiili

Nokian osuus laskussa, Samsung kirii Motorolaa

Julkaistu:

Tutkimuslaitokset IDC ja Strategy Analytics ovat julkaisseet arvionsa vuoden toisen neljänneksen matkapuhelinmyynnistä. Molempien luvut osoittavat Nokian tippuneen rajusti vuoden takaisesta tasosta ja Samsungin saavan Motorolan kaulaa kiinni.
Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan Nokian osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista on laskenut 27,7 prosenttiin ensimmäisen neljänneksen 29,3 prosentista.

Strategy Analytics sen sijaan katsoo Nokian osuuden laskeneen ainoastaan 0,3 prosenttiyksikköä 28,9 prosenttiin. Vuoden takaisesta Nokia on molempien arvioiden mukaan menettänyt osuuttaan roimasti.

Eteläkorealainen Samsung on kirinyt kakkossijaa pitävän Motorolan etumatkaa kiinni. IDC ja Strategy Analytics arvioivat valmistajien osuuksien eron olevan enää vajaan prosenttiyksikön luokkaa.

Motorolan markkinaosuus olisi laskenut alkuvuodesta noin kaksi prosenttia 14,7 prosenttiin, arvioi IDC. Strategy Analytics kertoo Motorolan menettäneen noin prosenttiyksikön osuudestaan ja päätyneen 15,4 prosenttiin.

"Siemens ja Nokia konservatiivisia"

IDC ja Strategy Analytics ovat yhtä mieltä Siemensin ja Sony Ericssonin tasatilanteesta. Sony Ericsson on kasvattanut omaa osuuttaan sekä vuoden takaisesta että alkuvuodesta ja Siemens vastaavasti hävinnyt. Eteläkorealainen LG on kirinyt molempia valmistajia kiinni.

- Vuoden 2004 toisen neljänneksen aikana, Samsung ja LG osoittivat osaavansa toteuttaa selkeät suunnitelmat markkinaosuuksiensa parantamiseksi panostamalla luovuuteen keskihintaisissa tuotteissa, IDC:n analyytikko David Linsalata sanoo.

Hänen mielestään Nokia ja Siemens puolestaan jatkoivat konservatiivisia strategioitaan, jotka on muodostettu ennen nykyistä ankaraa kilpailutilannetta.

Arviot markkinoiden koosta eroavat

Erot luvuissa johtuvat tutkimusyhtiöiden eri käsityksistä matkapuhelinmarkkinoiden koosta. Tammi-maaliskuun myynnin suhteen vallinnut yksimielisyys - noin 152 miljoonaa laitetta - on vaihtunut kuuden miljoonan kappaleen eroon arvioissa.

IDC:n mielestä myynti huhti-kesäkuussa kasvoi viime vuoden vastaavaan jaksoon nähden 36,7 prosenttia ja oli 163,7 miljoonaa kappaletta. Strategy Analytics puolestaan arvioi toisen neljänneksen myynnin kasvaneen 38 prosenttia 157 miljoonaan kappaleeseen.

Strategy Analytics ennustaa koko vuoden matkapuhelinmyynnin kohoavan ennätykselliseen 670 miljoonaan kappaleeseen.

Matkapuhelinvalmistajien markkinaosuudet: 2004Q2
Strategy Analytics ja IDC

Valmistaja 2004Q2 [%] 2004Q1 [%] 2003Q2 [%]   2004Q2 [%] 2004Q1 [%] 2003Q2 [%]
Nokia 28,9 29,2 36   27,7 29,3 34,6
Motorola 15,4 16,5 13,9   14,7 16,6 13,4
Samsung 14,5 13,1 10,5   13,9 13,1 10,1
Siemens 6,6 8,4 7,1   6,4 8,4 6,8
Sony Ericsson 6,6 5,7 5,8   6,4 5,8 5,7
LG Electronics 6,3 5,7 4,7   6,1 - -
Yhteensä 157 milj. 153 milj. 108 milj.   164 milj. 152 milj 118 milj.
  Lähde:SA       Lähde:IDC    

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    8. 8

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    9. 9

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    10. 10

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. Näytä lisää