Mobiili

Valikko

Orange tuo briteille 3g:n

Julkaistu:

France Telecomin mobiili tytär Orange avaa 3g-palvelut Britanniassa tänään. Kotomaa Ranska on vuorossa syksyllä. Muiden tapaan myös Orange tähtää 3g-panostuksiin tosimielellä vasta jouluksi, jolloin uusia puhelimia tarvitaan enemmän.
Orange UK on saanut oman osansa teknisistä vaikeuksista ja viivästyksistä Britannian 3g-bisneksistä. Niinpä yhtiö polkaisee uuden verkkonsa käyntiin ilman suuria fanfaareja.

Orange UK:n verkkopalveluista vastaava johtaja Nigel Hall sanoo Financial Timesille, että yhtiöllä on vielä ratkaistavanaan teknisiä esteitä ja että yhtiö aikoo toden teolla markkinoida 3g-palveluja jouluksi.

Britanniassa kaikkein aggressiivisin 3g-operaattori on ollut hongkongilaisperäinen Hutchison Whampoa, jolla ei tosin ole maassa muuta verkkoa markkinoitavanaan.

Britanniassa 3:lla oli maaliskuun lopussa vasta 361 000 kolmannen sukupolven verkkoja käyttävää asiakasta. Viime viikolla Hutchisonin 3 tosin ilmoitti saanneensa miljoonannen asiakkaan Italiassa. Silti 3 on molemmissa maissa reippaasti jäljessä tavoitteistaan.

Analyytikot povaavat pulaa 3g-laitteista

Orangen ja muiden operaattoreiden 3g-esiinmarssi on Britanniassa ennemminkin niin kutsuttu pehmoavaus, jossa yhtiöt keskittyvät alussa yritysasiakkaisiin.

Tänään aloittava Orange tarjoaa ensimmäisinä 3g-puheliminaan Sony Ericssonin ja LG:n kännyköitä. Kilpialija Vodafone on valinnut ykköstoimittajakseen Samsungin. Saksalainen T-Mobile luottaa Nokiaan. 3:n varastoista puolestaan löytyy NEC:n, Motorolan ja LG:n tuotteita.

Eräät analyytikot uskovat, että kaikkien operaattoreiden massaryntäys joulun 3g-markkinoille voi aiheuttaa laitepulan vuoden neljännellä neljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    7. 7

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää