Mobiili

Valikko

Nokia kasvatti osuuttaan mobiililaitteissa

Nokian keskittyminen älypuhelimiin tuottaa hyvää tulossa omalla sektorillaan. Markkinatutkimusyhtiön Canalysin tuoreiden tilastojen mukaan Nokia kasvatti sekä markkinaosuuttaan että toimitusmääriään mobiililaitteissa.
Canalys laskee mobiililaitteiksi kämmentietokoneen ja Symbian-pohjaiset ja vastaavat älypuhelimet. Vuoden 2003 ensimmäisestä neljänneksestä näiden laitteiden toimitukset kasvoivat kaikkiaan 41 prosenttia ja niitä toimitettiin tammi-maaliskuussa melkein kuusi miljoonaa kappaletta.

Nokia toimitti 1,6 miljoonaa älypuhelinta kun palmOme, sen pahin kilpailija tällä sektorilla, jouti tyytymään miljoonan laitteen toimituksiin. Nokia toimitusmäärä kasvoi vuodessa 85 prosenttia ja palmOnen laski yhdeksän prosenttia.

Nokia ja palmOne vastaavat yhteensä 45 prosenttia kokonaistoimituksista. Yritysten toimitusmäärien keskinäinen muutos vaikutti vahvasti myös siihen, että älypuhelinten toimitusten kasvuprosentti oli 115 kun kämmentietokoneiden toimitukset kasvoivat vain yhdenprosentin.

Nokia on erityisen vahva Euroopan ja Lähi-Idän alueella, mutta muualla sen markkinaosuus ei ole samanlaisessa johdossa. Symbian-puhelinten osuus Euroopan markkinoilla on 90 prosenttia, mutta muualla vain 60 prosenttia.

Maailman mobiililaitteiden markkinat
Toimittaja Q1 2004 toimitukset Osuus-% Q1 2003 toimitukset Osuus-% Kasvu vuodessa
Kaikki 5 930 010 100.00% 4 208 890 100.00% 41 %
Nokia 1 670 169 28,2 679,25 21,4 85 %
palmOne 999 960 16,8 94 440 26,9 -9 %
HP 577 650 9,7 447 080 10,6 29 %
RIM 379 990 6,4 94 670 2,2 301 %
Fujitsu 361 400 6,1 59 500 1,4 507 %
Sony Ericsson 260 870 4,4 218,31 5,2 19 %
Sony 202 060 3,4 367 260 8,7 -45 %
Dell 160 900 2,7 165 960 3,9 -3 %
Siemens 99 510 1,5 15 520 0,4 470 %
Muut 919 030 15,5 838 830 19,9 10 %
Lähde: Canalys

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. 6

      Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

    7. 7

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    8. 8

      Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    6. Näytä lisää