Mobiili

Valikko

NTT Docomo käpertyy kotimarkkinoille

Julkaistu:

NTT Docomon suurin osakkeenomistaja, teleyhtiö NTT ilmoittaa perjantaina Masao Nakamuran nimityksestä mobiiliyhtiön uudeksi pääjohtajaksi. Nimityksellä NTT kasvattaa vaikutusvaltaansa NTT Docomossa. Mobiiliyhtiö keskittyy jatkossa toimintaan kotisaarillaan.
NTT Docomon johtoon nouseva Masao Nakamura toimii nykyisin yhtiön markkinoinnista vastaavana varatoimitusjohtajana. Hänen nimityksensä pääjohtajaksi aloittaa uuden aikakauden Japanin suurimman ja maailman toiseksi suurimman matkapuheluoperaattorin toiminnoissa.

Nakamuran odotetaan pääomistaja NTT:n (Nippon Telephone & Telegraph) ohjeiden mukaisesti panevan pisteen NTT Docomon maailmanvalloituksen yrityksille. Docomo on häärännyt laajalla alueella eri kumppaneiden kanssa mobiilibisneksen rakentamiseksi.

Yhtiöllä on 3g-kumppanuuksia muun muasa Hutchison Whampoan kanssa Britanniassa ja AT&T Wirelessin kanssa Yhdysvalloissa. Useimmissa yhteisyrityksissä japanilaiset ovat saaneet aikaan vain tappioita.

Financial Timesin mukaan NTT haki näyttävästi ja julkisesti seuraajaa Docomoa kuusi vuotta johtaneelle Keiji Tachikawalle.

Useimmat veikkasivat uudeksi pääjohtajaksi varatoimitusjohtaja Shiro Tsudaa, joka tunnetaan Tachikawan aseenkantajana ja uskollisena firman miehenä. Myös NTT:n pääjohtajan Norio Wadan uskottiin tukevan Tsudaa.

Yllättävä tulosvaroitus

Nakamuran hieman yllättävä nimitys merkinnee sitä, että hänen avullaan NTT pitää NTT Docomon yhä lyhyemmässä liekanarussa. Ulkomaisille sooloiluille ei enää anneta mahdollisuuksia.

Nakamuralla riittää toki työsarkaa Japanin kotisaarillakin, sillä kilpailija KDDI puristaa Docomon asiakaskuntaa pahemman kerran.

Viime viikolla NTT Docomo kertoi hyvästä viime vuoden tuloksestaan, mutta julkisti myös yllättävän tulosvaroituksen tälle vuodelle. Yhtiön tariffit ovat laskusuunnassa ja 3g-asiakkaat pakenevat kilpailijoiden hoteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    4. 4

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. 6

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    7. 7

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    8. 8

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    9. 9

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    10. 10

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    4. 4

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. Näytä lisää