Mobiili

Valikko

Tellabs karsi itsensä kannattavaksi

Tietoliikennelaitteita valmistavan Tellabsin vuoden 2004 ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 19 prosenttia 264 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin verrattuna vuoden 2003 ensimmäisen vuosineljänneksen.
Tellabsin nettovoitto vuoden 2004 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 13 miljoonaa dollaria eli 3 senttiä osaketta kohden. Ilman seitsemän miljoonan dollarin uudelleenjärjestelykuluja, Tellabsin nettovoitto oli 20 miljoonaa eli 5 senttiä osakkeelta.

Kasvanut liikevaihto, parantunut voittomarginaali sekä alentuneet kulut auttoivat yhtiötä saavuttamaan kannattavan vuosineljännestuloksen. Yhtiö on myynyt irtisanonut työntekijöitä, myynyt tehtaitaan ja ulkoistanut valmistusta kautta maailman, myös Suomessa.

- Tämä on Tellabsille hyvä alku vuodelle 2004. Saavutimme ensimmäisen kannattavan vuosineljännestuloksen kahteen vuoteen, sanoo Krish A. Prabhu, Tellabsin pääjohtaja.

- Ydintuotealueemme vahvistaa jatkossakin asemaansa ja laajakaistaiset data-tuotteemme jatkavat merkittävää kasvuaan: ne ovat koekäytössä noin 30 asiakkaalla maailmanlaajuisesti, Prabhu sanoi.

Pohjois-Amerikan ydintuotteiden, Transport-järjestelmien, liikevaihto kasvoi 28 prosenttia 134 miljoonaan dollariin verrattuna vuoden 2003 ensimmäisen vuosineljänneksen 105 miljoonaan.

Tellabs jatkoi kaistanleveydenhallintaratkaisujen markkinajohtajana Pohjois-Amerikassa toimialan analysoijien vuoden 2003 viimeisen vuosineljänneksen tehdyn raportin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    9. 9

      Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. Näytä lisää