Mobiili

Nokian uskotaan voittaneen satojen miljoonien 3g-urakan

Julkaistu:

Nokia on ilmeisesti voittanut Vodafonen Australian ja Uuden Seelannin 3g-tarjouskilpailun, kirjoittaa The New Zealand Herald ?lehden verkkopalvelu maanantaina. Sopimuksen arvo on satoja miljoonia dollareita usean vuoden aikana.
Vodafonen tarjouskilpailua on seurattu tiiviisti, mutta operaattori ei ole suostunut kertomaan siitä mitään julkisuuteen. Nyt se on kuitenkin kertonut henkilökunnalleen, että tarjouskilpailu on ratkaistu.

Vodafonesta ei suostuta kertomaan kenelle urakka on mennyt, mutta luvataan julkistaa voittaja parin viikon kuluessa.

Tarjouskilpailuun osallistuivat lehden mukaan myös Ericsson, Nortel Networks, Siemens ja NEC. Toisille kilpailuun osallistuneille on ilmoitettu kilpailun ratkaisu ja teletoimittajien paikalla olleet asiantuntijaryhmät ovat poistuneet paikalta, kertoo The New Zealand Herald.

Lehden mukaan Nokia ryhtyi hakemaan uutta työvoimaa viime kuussa. Se hakee muun muassa projektijohtajaa, käyttöönotton johtajaa, kokeneita radio- ja ip-verkkojen suunnittelijoita ja kulumanageria.

Sopimus perustuu yksikköhinnoitteluun, joka kattaa sekä laitteet että palvelut. Kulujen ylitykset menevät täten Nokian maksettaviksi, lehti kirjoittaa. Sen it-toimittaja Peter Griffin arvioi, että Nokia olisi pystynyt kasaamaan verkkolaitteista ja –palveluista yhdessä 3g-matkapuhelimien kanssa paketin, johon muut eivät pystyneet vastaamaan.

Nokia on toimittanut myös Vodafonen nykyisen gsm-verkon ja Nokialla ja Vodafonella on laajaa yhteistyötä myös Euroopassa ja Japanissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vain elämää -konsertissa väkeviä esityksiä – sähäkkä Laura pyöritti villisti lanteitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää