Mobiili

Lakifirma yrittää rahastaa Nokialta

Julkaistu:

Yhdysvalloissa toimiva lakifirma kävi tiistaina haukkana Nokian kimppuun heti kun Nokia oli julkistanut varoituksen ennusteita pienemmästä liikevaihdosta. Sama lakifirma on harrastanut vastaavaa toimintaa tulosvaroituksen antaneita yrityksiä kohtaan jo vuosikausia.
Lakitoimisto Milberg Weiss Bershad Hynes & Lerach LLP julkisti tiistaina ryhmäkanteen Nokiaa vastaan sillä perusteella, että Nokia on antanut liian myönteisen kuvan liikevaihdostaan ja omasta asemastaan markkinoilla.

Kanteessa mainitaan erityisesti nimeltä yhtiön korkeinta johtoa: Pääjohtaja Jorma Ollila, strategiajohtaja Matti Alahuhta, johtaja Pekka Ala-Pietilä ja talousjohtaja Richard A. Simonson.

Ryhmäkanteessa haetaan korvauksia niille, jotka ostivat Nokian osakkeita tammikuun 8. ja huhtikuun 6. päivän välillä.

Julkistaessaan ryhmäkanteen lakitoimisto ilmoitti myös etsivänsä henkilöitä, jotka olisivat halukkaita toimimaan pääkantajina jutussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Samassa yhteydessä lakitoimisto mainosti harrastaneensa tällaista toimintaa hyvällä menestyksellä vuosikausia ja keränneensä yhteensä 20 miljardia dollaria korvauksia.

Lakitoimiston asianajaja Steven G. Schulman ajoi 1990-luvun lopulla kannetta reitittimiä valmistavaa, silloin kovassa huudossa ollutta Fore Systemsiä ja sen nimettyjä johtajia vastaan. Internetistä löytyvien dokumenttien mukaan jopa kanteen sanamuodot olivat samanlaisia kuin Nokia vastaan viritettävässä jutussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    2. 2

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    3. 3

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    4. 4

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    5. 5

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    6. 6

      Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

    7. 7

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    8. 8

      Joukkotappelu Helsingin keskustassa – todistajat: HJK:n ja Ilveksen kannatus­huudot johtivat veriseen käsirysyyn

    9. 9

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    10. 10

      Amerikansuomalaiset opiskelivat suomea parin tunnin ajan, näin kävi: ”Moni suomalainenkaan ei osaa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    9. 9

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    10. 10

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    2. 2

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    3. 3

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    4. 4

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    5. 5

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    6. Näytä lisää